Minilex - Lakipuhelin

Työntekijöiden edustajien oikeuksien loukkaaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työntekijöiden edustajat toimivat työpaikoilla palkansaajan ja työnantajan välikäsinä. Työntekijöiden edustajan tehtävänä on edustaa työntekijäjoukkoa, ja saada heille myönteiset edut neuvoteltua. Joskus käsiteltävänä on vaikeitakin asioita. Näiden neuvottelujen myötä saattaa työnantajien hampaankoloon jäädä jotain, jonka vuoksi heitä voitaisiin alkaa syrjiä tai asettaa huonoon valoon ja pyrkiä irtisanomaan. Siksi heidän täytyy saada toiminnalleen tavallista suurempaa suojaa. Työ- ja virkaehtosopimuksissa sekä laissa määritellään perusteet muun muassa hyväksyttävälle irtisanomiselle ja lomauttamiselle.

Työnantaja tai tämän edustaja, joka ilman laissa säädettyä tai työehto- tai virkaehtosopimuksessa määrättyä perustetta irtisanoo, muuten erottaa tai lomauttaa luottamushenkilön, syyllistyy työntekijöiden edustajan oikeuksien loukkaamiseen. Rikoksessa tarkoitettujen toimenpiteiden kohteena luottamusmiehen kanssa samassa asemassa ovat luottamus- tai työsuojeluvaltuutetut, muut lainsäädäntöön perustuvat henkilöstön edustajat tai yhteistoimintaedustajat. Heidän työsopimustaan ei saa myöskään perusteetta muuttaa osa-aikaiseksi.

Kyseisestä rikoksesta voidaan tuomita rangaistukseksi sakkoa, jollei teko ole työsyrjintänä rangaistava.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]