Minilex - Lakipuhelin

Työaikasuojelurikos vahingoittaa työntekijän etua

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työnantajalla on velvollisuus pitää kirjanpitoa työajasta. Kirjanpidon pohjalta maksetaan palkkaa ja nähdään kertyneet vuosilomat ja niistä maksettavat korvaukset. Tätä velvollisuutta tulee työnantajan tai hänen edustajansa rikosoikeudellisen rangaistuksen uhalla noudattaa, tapahtui laiminlyönti sitten tahallisesti, tai törkeästä huolimattomuudesta.

Teon pitää tapahtua työntekijän vahingoksi. Laiminlyöntiin rinnastetaan kirjanpidon muuttaminen, hävittäminen ja väärä kirjanpito. Kirjanpidon kätkeminenkin on kiellettyä, samoin sen tekeminen lukukelvottomaksi. Lisäksi muunlainen työaikalainsäädännön vastainen, rangaistava toiminta luetaan rikokseksi, jos työsuojeluviranomainen on aiemmin kieltänyt toiminnan tai muuten määrännyt siitä. Käytännössä työnantajalla on intressi tehdä merkintöjä omaksi hyväkseen, joka näkyy työntekijän heikentyneenä asemana. Tällöin teko on työntekijän vahingoksi tehty.

Törkeää huolimattomuutta arvioidaan työnantajan panoksena kirjanpidon tekemiseksi. Mikäli kirjanpitäminen on järjestetty huolimattomasti, jolloin merkinnät ovat jääneet kokonaan, tai melkein tekemättä, voidaan teko katsoa törkeäksi huolimattomuudeksi.

Työaikasuojelurikoksesta työnantaja tai hänen edustajansa tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]