Minilex - Lakipuhelin

Toiminimi on sekoitettavissa vain samankaltaisessa toiminnassa

» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Toiminimen tarkoitus on erottua muista toiminimistä ja yksilöidä haltijansa tehokkaasti. Jotta tämä tavoite toteutuisi, toiminimi ei saa olla sekoitettavissa toiseen toiminimeen. Toiminimi voi olla sekoitettavissa vain, jos niiden haltijat harjoittavat samaa tai samankaltaista toimintaa. Taustalla on ajatus siitä, että toiminimi ei yleensä vaadi suojaa silloin, kun elinkeinonharjoittajat harjoittavat erilaista toimintaa. Sekaantumista ei synny yli toimialarajojen, joten toiminimien samankaltaisuus ei aiheuta vahinkoa. Säännös on looginen, mutta käytännössä se aiheuttaa tulkinnallisia ongelmia. Ei nimittäin ole selvää, milloin toimintojen katsotaan olevan samankaltaisia. Esimerkiksi vakuutustoimintaa verrattuna varojen sijoitustoimintaan ei ole katsottu samaksi tai samankaltaiseksi toiminnaksi. Toisaalta samankaltaisiksi on katsottu esimerkiksi alumiini- ja termomuovien valmistaminen ja kauppa verrattuna alumiini- ja teräsalusten valmistamiseen. Sekoitettavuutta arvioitaessa on kiinnitettävä huomio toiminimien ulkonäölliseen, merkitykselliseen ja ääntämykselliseen samankaltaisuuteen. Ratkaisevaa on, millaisen yleisvaikutelman kuluttaja tai ostaja nimistä saa. Jos toiminimet ovat sukunimiä, ne erottuvat yleensä riittävän hyvin toisistaan, jos henkilöiden etunimet ovat erilaiset ja ne liitetään toiminimeen. Vaatimus samankaltaisesta toiminnasta on kuitenkin vain pääsääntö. Toiminimiä voidaan nimittäin tietyissä erityistapauksissa pitää sekoitettavina, vaikkeivät ne ole käytössä samankaltaisilla aloilla.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »