Minilex - Lakipuhelin

Osuuskunnan oman pääoman erittely

» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Osuuskunnan oma pääoma tulee taseessa eritellä siten, että eri rahoitusmuotojen osuus osuuskunnan rahoituksesta käy tilinpäätöksestä selvästi ilmi.

Osuuskunnan taseessa tai sen liitteenä on siten annettavan ensinnäkin tiedot osuuskunnan osuuspääomasta, lisäosuuspääomasta, sijoitusosuuspääomasta sekä muusta laissa tarkoitetusta pääomasta jaoteltuna osuuslajeittain. Lisäksi tilinpäätöksen tulee sisältää tiedot osuuskunnan pääomalainasta, pääasialliset lainaehdot sekä lainalle kertynyt kuluksi kirjaamaton korko tai muu hyvitys.

Taseen tai siihen otettavan liitteen tulee myös sisältää tiedot osuuskunnan antamiin optio-oikeuksiin ja vaihtovelkakirjoihin perustuvien lisäosuuksien ja sijoitusosuuksien antamisajasta ja ehdoista sekä optio-oikeuksien ja vaihtovelkakirjojen perusteella merkittävien lisäosuuksien ja sijoitusosuuksien lukumäärästä ja osuusmaksujen yhteismäärästä osuuslajeittain. Vastaavalla tavalla tiedot tulee antaa osuuskunnan hallussa olevista omista sijoitusosuuksista sekä emo-osuuskunnan osuuksista, lisäosuuksista ja sijoitusosuuksista lukumäärä, osuusmaksujen yhteismäärä ja hankintameno osuuslajeittain.

Lopulta taseessa tai sen liitteenä on annettava myös tiedot osuusmaksuista ja lisäosuusmaksuista jäsenyyden päättymisen sekä osuus- ja lisäosuusmaksujen alentamisen ja osuuksien ja lisäosuuksien lukumäärän vähentämisen vuoksi tämän tai aiemman tilinpäätöksen perusteella palautettaviksi tulevat määrät ja palautusajankohdat osuuslajeittain.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -



 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »