Minilex - Lakipuhelin

Osuuskunnan jäsenten lukumäärä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Uudistetussa osuuskuntalaissa säädetään jäsenistä ja jäsenten lukumäärästä. Lain määräyksiä on lievennetty ja sääntelyä on kaikin puolin kevennetty. Osuuskunnan voi perustaa yksi tai useampi henkilö. Osuuskunnan jäsenet eivät ole lähtökohtaisesti vastuussa osuuskunnan velvoitteista.

 

Vaatimukset

Osuuskunnassa tulee olla vähintään kolme jäsentä. Mikäli osuuskunnan jäsenmäärä alenee alle kolmen eikä nouse takaisin vähintään kolmeen vuoden kuluessa, on osuuskunnan kokouksen päätettävä osuuskunnan asettamisesta selvitystilaan laissa tarkemmin säädetyllä tavalla. Osuuskunnan jäsenyys alkaa, kun jäsenyyshakemus on hyväksytty, ellei osuuskunnan säännöissä toisin määrätä. Osuuskunnan jäsenistä tulee pitää jäsenluetteloa.

 

Enimmäismäärä

Osuuskunnan jäsenten enimmäismäärää ei ole rajoitettu. Osuuskuntalain mukaan osuuskunta on yhteisö, jonka jäsenmäärää ei ole ennalta määrätty. Osuuskunnan tarkoituksena on jäsenten taloudenpidon tai elinkeinon tukemiseksi harjoittaa taloudellista toimintaa siten, että jäsenet käyttävät hyväkseen osuuskunnan itse tarjoamia tai muuten järjestämiä palveluita. Useimmissa tapauksissa tällainen toiminta edellyttää huomattavasti lain vähimmäisvaatimusta suurempaa jäsenmäärää.

Osuuskunta yhtiömuotona on hyvin joustava. Osuuskunta voi vapaasti ottaa jäseniä ja erottaa niitä. Jäsen voi myös itse erota osuuskunnasta milloin tahansa kirjallisella ilmoituksella.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]