Minilex - Lakipuhelin

Osakeyhtiön tilinpäätös

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osakeyhtiön on laadittava jokaiselta tilikaudelta tilinpäätös ja sen tulee noudattaa osakeyhtiötä ja kirjanpitolakia tilinpäätöstä laatiessaan. Tilinpäätöksestä selviää yrityksen toiminnan tulos ja varallisuusasema. Tilinpäätös sisältää tilinpäätöspäivän taloudellista asemaa kuvaavan taseen, tuloksen muodostumista kuvaavan tuloslaskelman ja näiden liitetiedot. Mikäli yhtiö luokitellaan suuryritykseksi, tilinpäätöksen tulee sisältää myös varojen hankintaa ja niiden käyttöä selvittävän rahoituslaskelman. Lisäksi jokaisesta taseen, tuloslaskelman ja rahoituslaskelman erästä on esitettävä vastaava tieto edelliseltä tilikaudelta, eli vertailutieto.

Tilinpäätökseen on liitettävä myös toimintakertomus, jos kyseessä on julkinen osakeyhtiö tai yksityinen osakeyhtiö, joka ei ole mikro- tai pienyritys. Toimintakertomuksessa on kuvattava kirjanpitovelvollisen toiminnan kehittymistä ja tuloksellisuutta, taloudellista tilannetta sekä merkittävimpiä riskejä ja epävarmuustekijöitä.

Tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta olennaisuusperiaatteen mukaisesti. Huomioon tulee myös ottaa kirjanpitovelvollisen harjoittaman toiminnan laatu ja laajuus. Tilinpäätöksessä esitettävä seikka on olennainen, jos sen pois jättäminen tai väärin ilmoittaminen voi vaikuttaa päätöksiin, joita tiedon käyttäjät tekevät tilinpäätöksen perusteella. Olennaisuutta arvioidaan kokonaisuus huomioon ottaen.

Tilinpäätös ja toimintakertomus on laadittava neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Osakeyhtiön tilinpäätös ja toimintakertomus ilmoitetaan yleensä veroilmoituksen mukana Verohallinnolle, josta tiedot välitetään kaupparekisteriin. Mikäli osakeyhtiö ilmoittaa tilinpäätöksensä suoraan Patentti- ja rekisterihallitukselle, sen on ilmoitettava tilinpäätös ja toimintakertomus rekisteröitäväksi kahden kuukauden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamisesta.

Tilinpäätöstä laatiessa tulee noudattaa useita erilaisia muotovaatimuksia ja määräyksiä. Soittamalla lakipuhelimeen saat vastauksen osakeyhtiön tilinpäätöstä koskeviin kysymyksiisi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]