Minilex - Lakipuhelin

Luottamusmiesaseman vaikutuksesta työsuhteeseen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Luottamusmiehen työsuhde työnantajaan jatkuu asemaan valitsemisen jälkeen normaalisti riippumatta siitä, toimiiko työntekijä luottamusmiehenä oman työn ohessa vai onko luottamusmiehen tehtäviä varten annettu osittainen tai täysi vapautus työtehtävistä. Luottamusmiehen työsuhde ei siten muutu valinnan jälkeen, joten hänen tulee edelleenkin noudattaa työnantajan työnjohtomääräyksiä ja esimerkiksi yleisiä työaikoja.

Luottamusmiehenä olon ei tule vaikuttaa myöskään luottamusmiehen mahdollisuuksiin edetä uralla tai kehittyä ammatissa. Työntekijää ei niin ikään luottamusmiestehtävien vuoksi saa siirtää alempipalkkaiseen tai vähempiarvoiseen työhön. Vähempiarvoiseen työhön siirtäminen saattaa kuitenkin olla sallittua, mikäli työnantaja ei voi tarjota hänelle muuta hänen ammattitaitoaan vastaavaa työtä. Lisäksi, mikäli pääluottamusmiehen varsinainen työ vaikeuttaa pääluottamusmiehen tehtävien hoitamista, on hänelle järjestettävä muuta työtä, ottaen huomioon pääluottamusmiehen ammattitaito ja työpaikan olosuhteet.

Toisaalta luottamusmiesasema voi tuoda muutoksiakin työsuhteeseen, sillä esimerkiksi pääluottamusmiehellä on oikeus vapautua töistä tehtäviensä hoitamista varten. Vapautus voi olla luonteeltaan toistuvaa tai tilapäistä tai kyseeseen voi tulla myös kokonainen vapautus. Lisäksi luottamusmiehellä on muita työntekijöitä parempi irtisanomissuoja, esimerkiksi luottamusmiehestä johtuvan syyn vuoksi työnantaja saa irtisanoa luottamusmiehen työsopimuksen vain, jos niiden työntekijöiden enemmistö, joita luottamusmies edustaa, antaa siihen suostumuksensa. Tämän lisäksi työnantajalla tulee tietenkin olla myös asiallinen ja painava peruste irtisanomiselle, niin kuin muissakin irtisanomisissa. Mikäli luottamusmiehen työsuhde päätetään purkamalla, ei hänellä ole laissa säädettyä normaalia parempaa suojaa. Työehtosopimuksissa on kuitenkin sovittu luottamusmiehen työsopimuksen purkamisedellytykset eräiltä osin normaalia suppeammaksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]