» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa N:n isä HV sekä äiti TV ottivat 16.12.1955 avioliiton ulkopuolella syntyneen EV:n ottolapsekseen vuonna 1956. HV ja TV olivat kuolleet ennen EV:n kuolemaa (1.1.2007). EV kuoli lapsettomana. EV:n kuolinpesän osakkaita oli EV:n biologisen äidin puolelta sisarpuoli K sekä N, joka on kuitenkin tuolloin sovellettavien säännösten mukaan perivä ainoastaan EV:n ottovanhemmilta perimän omaisuuden. Muu omaisuus meni K:lle. N väitti pesää jaettaessa, että hän on myös EV:n biologinen sisarpuoli, koska HV oli oikeasti myös EV:n biologinen isä. N vaati tämän nojalla perintöosan määräämistä sekä korottamista. Pesänjakaja lausui, että perintöoikeudellisen aseman muuttaminen vaati tuomioistuinratkaisua ja jää siksi hänen toimivaltansa ulkopuolelle. Pesänjakaja käskin N:ää saattamaan asian tuomioistuimen ratkaistavaksi.
N vaati käräjäoikeudessa, että hänet vahvistetaan EV:n sisarpuoleksi eli perintökaaren 2 luvun 2 §:n tarkoitetuksi biologiseksi perilliseksi, koska EV:llä ja hänellä on ollut yhteinen biologinen isä HV. Asian käsittelystä N vaati, että käräjäoikeus välitoimena antaisi määräyksen, jonka avulla EV:stä ruumiinavauksen yhteydessä otettuja kudosnäytteitä saataisiin käyttää sukulaissuhteen selvittämiseksi oikeusgeneettisessä tutkimuksessa. K vastasi kanteeseen vaatien sen tutkimatta jättämistä tai toissijaisesti hylkäämistä. Hänen mukaan kanteen tosiasiallinen tavoite oli isyyden vahvistaminen HV:n ja EV:n välillä. Näin ollen N:llä ei olisi asiavaltuutta eikä kanneoikeutta. Laki ei toisaalta anna oikeutta tuomioistuimelle määrätä EV:n kudosnäytteistä N:n aseman selvittämiseksi ilman, että K antaa siihen suostumuksensa.
Käräjäoikeus lausui, ettei kyseessä ole isyyslain mukainen vahvistuskanne ja kanteessa esitetyn vahvistusvaatimuksen ajaminen on sallittua. Kysymys oli EV:n perheoikeudellisen aseman muuttamisesta, ei N:n. EV itse ei edes olisi voinut ajaa kannetta isyyden vahvistamisesta eläessään eikä N:lläkään ole siihen oikeutta EV:n kuoltua. N:llä ei siis ole oikeutta ajaa asianosaisena kanteessa tarkoitettua vaatimusta omissa nimissään. Kanteen tutkiminen käytännössä merkitsisi puuttumista vahvistettuun ottolapsisuhteeseen sekä perittävän aseman selvittämistä isyyslain kaltaisessa menettelyssä, joka voisi johtaa ottolapsisuhteen purkamiseen sekä isyyden vahvistamiseen rinnastuvaan lopputulokseen. Näin ollen käräjäoikeus jätti tutkimatta kanteen.
N valitti hovioikeuteen vaatien, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan takaisin käräjäoikeuteen. Hovioikeudessa kysymyksenä oli, onko N:llä oikeus nostaa kanne, joka koski käytännössä EV:n ja HV:n välistä biologisen isä-poika-suhteen vahvistamista. Hovioikeus katsoi, että EV:n eläessä, ei isyyden vahvistamiselle ole ollut ottolapsisuhteeseen perustuvaa estettä. Oikeus nostaa isyyskanne kuului isyyslain 22 §:n mukaan vain lapselle ja miehelle. N:llä ei siis silloinkaan olisi ollut oikeutta nostaa tätä kannetta. Isyyslain 23 §:n mukaan kannetta ei saanut nostaa, mikäli lapsi oli kuollut. Siten hovioikeus katsoi, että isyyslaki ja sen voimaanpanosta annetut lain säännökset sekä lain tarkoituksen huomioon ottaen estivät EV:n ja HV:n biologisen välisen isä-lapsi-suhteen vahvistamista edellyttävän kanteen nostamisen. Näin ollen N:n valitus hylättiin.
N valitti korkeimpaan oikeuteen vaatien hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian palauttamista käräjäoikeuteen. K vaati valituksen hylkäämistä. Korkeimmassa oikeudessa kysymyksenä oli, voidaanko N:n kanne ja sen perustaksi esitetty väite HV:n ja EV:n biologisesti suhteesta tutkia.
Tapauksessa ei ollut kyse isyyslaissa tarkoitetusta kanteesta, jolla isyys vahvistetaan vaan N:n kanne koski nimenomaan N:m perintöoikeudellisen aseman vahvistamista EV:n kuolinpesässä. N:llä on asiaan asiavaltuus, koska jos kanne menestyy, hän perii jäämistöstä suurimman osan. Näiltä osin esteitä kanteen tutkimiselle ei ole. Tässä tapauksessa kuitenkin kanteen tutkiminen sekä hyväksyminen merkitsisi käytännössä EV:n ja HV:n biologisen isä-lapsi-suhteen toteamista. Tähän N:llä ei ole kanneoikeutta. Kysymykseksi jää, voiko kysymys biologisesta sukulaissuhteesta tulla tutkittavaksi esikysymyksenä perillisaseman vahvistamista koskevan kanteen yhteydessä.
Isyyslailla (700/1975) tarkoituksena oli saattaa kaikki lapset samaan asemaan riippumatta syntyperästä. Samalla perintökaaresta poistettiin avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen perintöoikeudellista asemaa koskevat säännökset. Lain esitöissä (HE 90/1974) lausuttiin, että avioliiton ulkopuolisella lapsella ja hänen jälkeläisillä on samanlainen perintöoikeus isäänsä ja hänen sukulaisiin kuin aviolapsella. Tämä kuitenkin edellytti, että isyys on sitovasti vahvistettu. Esitöissä lisäksi lausuttiin, ettei perintöoikeuden voimaansaattaminen ole enää mahdollista, jos lapsi on kuollut. Korkein oikeus lausui, lapsen ja isän biologista suhdetta ei voida vaatia vahvistettavaksi esikysymyksenä perintöoikeudellisen aseman selvittämiseksi muuten kuin isyyslain säätämässä järjestyksessä. EV ja HV eivät eläessään ryhtyneet toimiin biologisen suhteensa vahvistamiseksi, jonka N:n kannevaatimus vaatisi ennen hänen kanteensa hyväksymistä.
N oli lisäksi vedonnut siihen, että hänen perintöoikeutensa nauttisi perustuslain 15 §:n tarkoitettua omaisuuden suojaa. Kanteen tutkimatta jättäminen hänen mielestä loukkaisi perustuslain 21 §:n takamaa oikeutta päästä tuomioistuimeen sekä saada asiansa käsitellyksi oikeudenkäynnissä. Kanteessa N kuitenkin tavoittelee lisää perintöä EV:n jäämistöstä, jolloin kanteen perusteet ja odotukset eivät nauti omaisuuden suojaa. Kanteen tutkimatta jättäminen ei myöskään loukkaa hänen perustuslain 21 §:n oikeutta, koska tuomioistuimella on asiassa harkintavalta. Lopputulos turvaa yleistä oikeusvarmuutta ja intressiä kuolleiden yksityiselämän suojaamiseen.
Edellä mainituin perustein korkein oikeus jätti N:n kanteen tutkimatta eikä muuttanut hovioikeuden lopputulosta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa