- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Osakeyhtiön toimielimet muodostavat hierarkkisen järjestelmän, jossa ylimpänä päättävänä elimenä toimii yhtiökokous. Sitä seuraavat mahdollinen hallintoneuvosto, hallitus sekä alimpana yhtiön toimitusjohtaja. Kullakin johtoelimellä on myös itsenäinen valta ja vahingonkorvausvastuu tietyistä tehtävistä.
Yhtiöoikeudellinen lainsäädäntö sallii päätöksenteon siirtämisen yhtiökokouksen, hallituksen ja toimitusjohtajan kesken. Hallituksen tai toimitusjohtajan yleistoimivaltaan kuuluva asia voidaan saattaa yhtiökokouksen päätettäväksi, ja hallitus voi yksittäistapauksessa tai yhtiömääräyksen nojalla tehdä päätöksen toimitusjohtajan yleistoimivaltaan kuuluvassa asiassa.
Mikäli osakeyhtiön ylempi johtoelin ottaa päätettäväkseen tällaisen alemmalle johtoelimelle kuuluvan asian, myös vastuu päätöksestä siirtyy pääsääntöisesti ylemmälle johtoelimelle. Päätöksen tekemiseen velvollisen johtoelimen vastuu ei kuitenkaan rajoitu silloin, kun siirron tarkoituksena on siirtää muuta kuin yleistoimivaltaan kuuluva asia.
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.