» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa X Oy oli mennyt konkurssiin, minkä seurauksena sen tiloissa oli pidetty huutokauppa, jossa oli tarkoitus myydä tiettyjä yhtiölle kuuluneita tavaroita. Tämän huutokaupan järjestäjänä oli toiminut X Oy:n konkurssipesän uskottu mies A. Huutokaupan yhteydessä X Oy:n kirjanpitoaineisto oli hävinnyt. Näin ollen tapauksessa tuli juridiselta kantilta katsottuna arvioitavaksi, oliko A ollut vastuussa kyseisen kirjanpitoaineiston säilyttämisestä ja sitä kautta myös, tuliko hänet tuomita tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta rangaistukseen. Virallinen syyttäjä vaati kyseisen rangaistuksen määräämistä käräjäoikeudessa.
Käräjäoikeus otti asian arvioinnissa huomioon huutokaupan olosuhteiden ohella sen, että A oli asianajaja. Käräjäoikeuden mukaan huutokauppa oli tilaisuutena sen luontoinen, että kirjanpitoaineisto olisi tullut sen aikana säilyttää turvallisessa paikassa. Kirjanpitoaineistoa oli kuitenkin säilytetty lukitsemattomassa tilassa, johon huutokauppayleisöllä oli ollut vapaa pääsy. Käräjäoikeus katsoi myös, että kirjanpitoaineiston häviäminen oli huomattavasti vaikeuttanut X Oy:n taloudellisen tilanteen selvittämistä. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen käräjäoikeus päätyi tuomitsemaan A:n rangaistukseen tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta.
A valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen perusteenaan se, että virallisen syyttäjän syyte ei ollut perustunut lakiin. Myös hovioikeus oli sillä kannalla, että huutokaupan järjestäjän ominaisuudessa A oli ollut vastuullinen kirjanpitoaineiston asianmukaisesta säilyttämisestä. Rangaistukseen tuomitsemista vastustavana seikkana hovioikeus piti kuitenkin laillisuusperiaatetta ja sen tulkintaa. Hovioikeuden mukaan ei nimittäin ollut laillisuusperiaatetta rikkomatta mahdollista tulkita, että X Oy:n konkurssipesää tai A:ta oltaisiin voitu pitää kirjanpitovelvollisina tapauksessa kyseessä olleessa tilanteessa. Toisin sanoen, hovioikeuden arviointi nojasi siihen, että kun tapauksen kaltaiseen menettelyyn perustuvasta rangaistuksesta ei oltu laissa säädetty, ei rangaistavuutta voitu ulottaa A:han, sillä laillisuusperiaatteen mukaan rikoksen täytyi perustua tekoon, joka oli lainsäädännön mukaan rikokseksi säädetty. Näin ollen hovioikeus hylkäsi syytteen tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta.
Korkein oikeus keskittyi hovioikeuden tuomion perusteella arvioimaan erinäisiä säännöksiä sen pohjalta, oliko niiden tulkintavaikutus ulotettavissa kyseessä olleeseen tapaukseen. Säännösten pohjalta korkein oikeus totesi, että vaikka lainsäädännössä ei oltu edellytetty konkurssipesältä kirjanpidon saattamista loppuun yhtiön konkurssia edeltäneeltä ajalta, voitiin konkurssisäännön perusteella katsoa, että vastuu kirjanpitoaineiston huolehtimisesta konkurssipesässä kuului pesänhoitajalle. Tähän kirjanpitovelvollisuuteen kuului myös kirjanpitoaineiston säilyttäminen. Tämän tulkinnan nojalla korkein oikeus katsoi, että A oli ollut rikoslain kirjanpitorikosta koskeneen 30 luvun 10 §:n mukaisesti vastuussa kirjanpitoaineiston häviämisestä. Korkeimman oikeuden näkemystä puolsi myös aineiston suuri merkitys pesän selvittelyn kannalta. Näillä perusteilla korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion asiassa ja jätti käräjäoikeuden tuomion voimaan.
Esittelijänä korkeimmassa oikeudessa toiminut vanhempi oikeussihteeri oli sitä mieltä, ettei hovioikeuden tuomiota asiassa olisi tullut muuttaa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa