Minilex - Lakipuhelin

Testamentista luopuminen - KKO:2014:18

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Perinnönjako
    Testamentti
    Testamentista luopuminen
    Sijaantulo

Tapauksessa oli kyse siitä, että aviopuolisot olivat määränneet osan omaisuudestaan testamentilla yhdelle rintaperilliselleen H:lle, joka oli perittävien kuoltua ilmoittanut luopuvansa oikeudestaan testamenttiin. Kysymys oli näin ollen siitä, oliko H:n jälkeläisten katsottava tulevan perintökaaren 11 luvun 6 §:n nojalla H:n sijaan testamentin saajina. Pesänjakaja oli toimittanut osituksen ja perinnönjaon ja katsonut siinä, että H:lle testamentissa määrätty omaisuus oli perintökaaren 11 luvun 6 §:n nojalla mentävä hänen lapsilleen, sillä tätä ei voitu pitää testamentin tekijöiden tahdon vastaisena. Pesänosakkaat M ja S moittivat jakoa ja vaativat, että perintö jaetaan niin kuin testamenttia ei olisi tehty. 

Käräjäoikeus kumosi perinnönjaon ja palautti perinnönjaon pesänjakajalle. Hovioikeus puolestaan totesi oikeuskirjallisuuteen vedoten, että testamenttiin perustuvasta oikeudesta luopuminen vastasi perintökaaren 11 luvun 6 §:ssä ilmaistua tilannetta, ettei testamenttia muutoin voitu testamentin saajan kohdalta panna täytäntöön. Mainittu säännös tuli hovioikeuden mukaan kuitenkin sovellettavaksi vain siinä tilanteessa, ettei testamentista muuta ilmene. Hovioikeus lisäsi myös, että kysymys oli omistusoikeustestamentista ilman toissijaismääräystä, joten testamentin tekijöiden olisi täytynyt ymmärtää, että H:n jälkeen omaisuus siirtyisi H:n perillisille.

Hovioikeus katsoi, että testamentin tulkinnassa esiin tulleet seikat puolsivat omaisuuden jakamista testamentin saajan perillisten kesken. Omaisuus tuli näin ollen jakaa perintökaaren 11 luvun 6 §:n mukaisesti H:n lapsille. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion testamentilla siirtyneen omaisuuden jakamista koskevilta osin.

Korkein oikeus katsoi, että perintökaaren 11 luvun 6 §:ää tulee soveltaa siinä mainitun perillisasemaa koskevan edellytyksen täyttyessä myös tilanteissa, joissa testamentin saaja on luopunut testamenttiin perustuvasta oikeudestaan eikä testamentin tekijän tahdosta sen tilanteen varalta voida saada selvyyttä. H:n lapset olivat myös testamentin tekijöiden perillisiä. Näin ollen säännöstä oli sovellettava A:n ja B:n perinnönjaossa.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]