» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Osuuskunta oli tehnyt sanomalehdessä julkaistusta artikkelista valokuvasuurennoksen ja asettanut sen esille järjestämässään näyttelyssä. Artikkelin kirjoittaneen toimittajan lupaa ei ollut kysytty valokuvasuurennoksen valmistamiseen tai näytteille asettamiseen. Toimittaja vaati artikkelin luvatta tapahtuneesta hyödyntämisestä hyvitystä ja vahingonkorvausta, koska katsoi osuuskunnan toiminnan loukkaavan tekijän taloudellisia oikeuksia.
Raastuvanoikeus ei katsonut osuuskunnan loukanneen toimittajan tekijänoikeutta. Ratkaisuaan oikeus perusteli sillä, että valokuvasuurennos oli poistettu näyttelystä, näyttelyä ei järjestetty ansiotarkoituksessa ja valokuvasuurennos ei ollut näyttelyn pääasia. Hovioikeus ei muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä.
Korkein oikeus ei pitänyt valokuvasuurennoksen asettamista esille tekijän yksinoikeuksiin kuuluvana teoksen julkisena esittämisenä. Oikeus kuitenkin katsoi, että valokuvasuurennoksen valmistaminen oli loukannut tekijän yksinoikeutta valmistaa teoksesta kappaleita. Osuuskunta oli tämän perusteella velvollinen suorittamaan toimittajalle kohtuullisen hyvityksen sekä korvauksen.
Pyydä tarjous lakipalvelusta
Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43
klo 8 - 19 • la–su 10 - 17
Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?
Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450
klo 8 - 23 • la–su 9 - 23
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa
