» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2016:7 oli kysymys kunnan lunastusoikeudesta asemakaava-alueella. Huomionarvoista ratkaisussa on kannanotto siihen, voiko lunastaminen kaupungille kohdistua valtion omistamaan maahan. Espoon kaupunki oli hakenut lunastustoimitusta valtion omistaman ja Senaattikiinteistöjen hallinnoiman asemakaavan mukaisen yleisen rakennuksen tontin lunastamiseksi. Kaupungin tarkoituksena oli rakentaa tontille jäähalli, sisäliikuntahalli sekä muita liikuntatiloja. Kaupunki oli myös hakenut tontille ennakkohaltuunottolupaa. Tontti oli asemakaavassa osoitettu yleisten rakennusten korttelialueeksi. Toimituksessa valtio oli vastustanut hakemuksen ja vaatinut lunastuksen jättämistä sikseen, koska maankäyttö- ja rakennuslain 96 §:n 1 momentin nojalla kaupunki ei voinut lunastaa valtion omistamaa aluetta. Lisäksi tonttia ei ollut kaavassa tarkoitettu kaupungin tarpeisiin ja tontti oli ollut jo kaavaa laadittaessa valtion omistuksessa. Näin ollen se oli tarkoitettu valtiolle, joka tarvitsi tonttia edelleen yleisiin tarpeisiin. Lunastustoimikunta totesi, ettei valtiota ollut lunastamisessa kiinteän omaisuuden luovuttajana asetettu lainsäädännössä erityiseen asemaan. Tontti voitiin lähtökohtaisesti käyttää kummankin osapuolen tarpeisiin liittyvien yleisten rakennusten rakentamiseen. Lunastustoimikunta hylkäsi valtion vaatimuksen toimituksen sikseen jättämisestä, koska kaupunki oli pystynyt osoittamaan konkreettisen tarpeen rakentaa liikuntatiloja, jotka olivat asemakaavan tarkoittamalla tavalla yleisiä ja näin ollen sillä oli oikeus lunastaa tontti omistukseensa.
Valtio valitti maaoikeuteen vaatien tontin lunastamista koskevan hakemuksen hylkäämistä ja lunastustoimituksen jättämistä silleen. Valtion mukaan lunastusoikeutta ei voitu ratkaista sen mukaan, kumman tarve rakentamiselle oli kiireisin. Valtio vetosi myös yleiseen etuun sekä siihen, että kaupunki voisi toteuttaa hankeensa muutoinkin kuin lunastamalla. Luovuttamisen esti myös valtion kiinteistövarallisuuden luovuttamisessa annetun lain mukainen perusteltu syy pitää kiinteistö valtion omistuksessa. Lisäksi valtio toi esille sen, ettei lunastusoikeutta koskevaa kysymystä voitu ratkaista edes lunastustoimituksessa vaan se oli ratkaistava erillisessä lupamenettelyssä.
Maaoikeus katsoi, ettei oikeudesta luovuttaa valtion kiinteistövarallisuutta annettu laki estänyt lunastusta, sillä luovutuslain 2 §:n mukaan luovutuslakia sovellettiin vain toissijaisesti. Pakkolunastamisen edellytyksistä oli säädetty erikseen maankäyttö- ja rakennuslaissa sekä lunastuslaissa, joten luovutuslaki ei tullut sovellettavaksi asiassa. Maaoikeuden mukaan valtion maanomistus ei osoittanut sitä, että kyseinen yleisen rakennuksen tontti olisi tarkoitettu vain valtion tarpeisiin. Maaoikeus perusteli tuomiotaan kaavaselostuksen yleisten rakennusten korttelialueita koskevilla yksityiskohtaisilla perusteluilla, joiden mukaan yleisen rakennusten korttialialueen käyttötarkoitus oli tarkemmin määrittelemätön. Maaoikeus näin ollen katsoi, että kaupungilla oli maankäyttö- ja rakennuslain mukainen oikeus lunastaa kyseinen tontti, koska kaupungin tarve hankkia tontti liikuntatiloja varten oli sellainen yleinen tarve, joka lähtökohtaisesti mahdollisti tontin lunastamisen. Valtio ei ollut näyttänyt, että sillä olisi konkreettista tarvetta tai suunnitelmia alueen käyttämisestä sen väittämiin tarkoituksiin. Valtio oli nimittäin vedonnut siihen, että tontti olisi voitu käyttää valtion tarpeisiin esimerkiksi rautatieaseman liityntäpysäköintinä ja rautateiden laitetiloja varten taikka sosiaaliseen asuntotuotantoon.
Valtio valitti edelleen korkeimpaan oikeuteen vaatien maaoikeuden tuomion ja lunastustoimikunnan päätöksen kumoamista sekä lunastustoimitusta koskevan hakemuksen jättämistä sillensä. Korkein oikeus kumosi maaoikeuden tuomion ja lunastustoimikunnan päätöksen ja jätti lunastustoimituksen sikseen, koska kysymyksessä olevan tontin lunastamiselle kaupungille ei ollut olemassa maankäyttö- ja rakennuslain 96 §:n 1 momentissa säädettyjä edellytyksiä. Sanotun lain mukaan kunta saa asemakaava-alueella ilman erityistä lupaa lunastaa sellaisen yleisen rakennuksen asemakaavan mukaisen tontin, joka on asemakaavassa tarkoitettu kunnan laitokselle tai kunnan muihin tarpeisiin. Valtiolla on säännöksen mukaan vastaava oikeus sellaisen yleisen rakennuksen tontin osalta, joka on asemakaavassa tarkoitettu valtion laitokselle taikka muihin sen tarpeisiin. Säännöksessä ei ole säädetty siitä, etteikö tietty taho voisi olla lunastuksen kohteena olevan alueen luovuttaja, joten korkeimman oikeuden linjaus asiasta oli huomionarvoinen ja perusteltu. Korkein oikeus katsoi, ettei lunastusta estänyt se, että toimituksen kohteena oleva tontti on valtion omistuksessa perustellen kantansa lunastuslainsäädännön uudistamista koskeneissa esitöillä. Huomiota on syytä kiinnittää myös kysymykseen siitä, minkälaisen selvityksen perusteella on mahdollista tehdä arvio siitä, että tontti on tarkoitettu kunnan tarpeisiin maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitetulla tavalla. Keskeisessä asemassa korkeimman oikeuden perusteluissa oli lain sanamuoto, eli asemakaavasta ilmenevä tontin tarkoitus. Korkein oikeus katsoi, että lain mukaisen lunastusoikeuden perusteet tulee käydä ilmi asemakaavakartasta ja sen merkinnöistä, kaavamääräyksistä tai kaavaselostuksesta. Pakkolunastuksen kohdalla edellytykseksi asetettiin se, että lunastusoikeuden perusteen tulee käydä selvästi ilmi. Asiassa ei ollut korkeimman oikeuden mukaan esille selvitystä siitä, jonka perusteella olisi voinut päätellä lunastuksen kohteena olevan tontin olleen asemakaavassa tarkoitettu nimenomaisesti kaupungin tarpeisiin. Tontti oli vain asemakaavassa osoitettu yleisten rakennusten korttelialueeksi, eikä tontin käyttötarkoitusta kuvaavia merkintöjä asemakaavassa ollut. Selostuksen yleisperusteluissa ja kuvausta koskevassa kohdassa vain viitattiin siihen, että asemakaava-alueelta oli osoitettu korttialueet valtion virastotalolle tai muulle sellaiselle yleiselle rakennukselle. Asemakaavamääräyksistä ei ilmennyt, kenen tarkoituksiin tai millaiseen käyttöön kaavan mukainen rakennuspaikka oli lähemmin tarkoitettu.
Selaa lakitietoa