» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
K ja P olivat työskennelleet hätäkeskuspäivystäjinä vuodesta 1979 ja olleet työsuhteessa kaupunkiin. Hätäkeskuslaki oli tullut voimaan vuonna 2001 ja kunnalliset hätäkeskukset oli korvattu valtion ylläpitämillä. Kyseisen kunnan palveluksessa oli ollut viisi hätäkeskuspäivystäjää, joista kolme nimitettiin uuden hätäkeskuksen virkoihin. K ja P jäivät virkoihin nimittämättä. Kaupunki ei ollut irtisanonut heidän työsopimustaan, koska oli katsonut, että kyseessä oli ollut liikkeen luovutus, joten K:n ja P:n työsuhteet olivat siirtyneet valtion vastattaviksi.
Korkein oikeus arvioi asiassa sitä, oliko kyse ollut työsopimuslain mukaisesta liikkeen luovutuksesta ja oliko hätäkeskuslaitos menetellyt kyseisen lain vastaisesti, kun ei ollut ottanut K:ta ja P:ta palvelukseen.
Liikkeen luovutuksella tarkoitettiin laissa yrityksen, liikkeen, yhteisön tai säätiön tai näiden toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava, pää- tai sivutoimisena harjoitettu liike tai sen osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Säännöksen 2 momentin mukaan liikkeen luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät liikkeen uudelle omistajalle tai haltijalle.
Korkein oikeus totesi, että Euroopan unionin liikkeenluovutusdirektiivin mukaan direktiivissä tarkoitettuna luovutuksena pidetään oman identiteettinsä säilyttävän taloudellisen yksikön luovuttamista, jolla tarkoitetaan pää- ja sivutoimisen taloudellisen toiminnan harjoittamiseksi järjestettyä resurssikokonaisuutta. Sanotun kohdan mukaan direktiivissä tarkoitettuna luovuttamisena ei kuitenkaan pidetä hallintoviranomaisten uudelleenorganisointia, eikä hallinnollisten tehtävien siirtoa hallintoviranomaiselta toiselle. KKO totesi hätäkeskuslain muuttaneen hätäkeskuksten toiminnan muutosta, sillä nyt henkilöstä toimi selkeämmin valtion virkamiehen asemassa.
Korkein oikeus totesi, että hätäkeskustoiminnan uudistamisessa oli kyse tehtävien siirrosta viranomaiselta toiselle, eikä siinä ollut kyse liikkeenluovutussääntelyssä ilmaistusta identiteettinsä säilyttäneen taloudellista toimintaa harjoittaneen yksikön luovuttamisesta. Valtio ei ollut menetellyt liikkeen luovutusta koskevaa sääntelyä vastoin, kun ei ollut ottanut K:ta ja P:tä palvelukseen.
Pyydä tarjous lakipalvelusta
Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Selaa lakitietoa