» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden tapauksessa 2016:11 oli kysymys vahingonkorvaussaatavasta, joka perustui kiellettyyn kilpailunrajoitukseen ja tällaisen vahingonkorvaussaatavan vanhentumisesta. Tapauksessa A oli myynyt raakapuuta yritykselle X vuosina 1997-2004. Markkinaoikeus oli katsonut 3.12.2009 antamassaan päätöksessä, että yritykset X, Y ja Z olivat tietoja vaihtamalla ja raakapuun ostomarkkinat jakamalla syyllistyneet kilpailunrajoituksista annetussa laissa (480/1992) tarkoitettuun kiellettyyn kilpailunrajoitukseen.
A vaati 20.12.2011 vireille panemallaan kanteella X:ltä kilpailunrajoituslain 18 a §:n nojalla vahingonkorvausta sen perusteella, että hänen X:lle myymänsä raakapuun hinta oli kielletyn kilpailunrajoituksen takia jäänyt alhaisemmaksi kuin mitä se olisi ollut kilpailluilla markkinoilla.
Tapauksessa oli kysymys 1.10.1998 voimaan tulleen kilpailunrajoituslain 18 a §:n 3 momentin (303/1998) mukaisen korvausvaatimuksen viiden vuoden kanneajan alkamisesta. Tapauksessa tuli arvioida sitä, milloin A oli saanut tai hänen olisi pitänyt selonottovelvollisuutensa perusteella hankkia sellaiset tiedot kilpailunrajoituksesta ja sen hänelle aiheuttamasta vahingosta, että hän olisi voinut nostaa kanteen vahingonkorvauksen vaatimiseksi. Tässä arvioinnissa tuli ottaa huomioon, millaiset tosiasialliset mahdollisuudet A:lla oli ollut yritysten menettelyn ja aiheutuneen vahingon selvittämiseen.
Korkein oikeus totesi, että Kilpailuviraston 21.12.2006 antama seuraamusmaksuesitys ja sitä koskeva tiedote olivat sisältäneet sellaista tietoa yritysten kielletyn menettelyn luonteesta, ajankohdasta ja kestosta, alueellisesta ulottuvuudesta ja kattavuudesta sekä menettelyyn osallistuneista yrityksistä, että sen perusteella oli mahdollista arvioida vahingonkorvauskanteen nostamisen edellytyksiä
Kilpailunrajoituslain mukaiseen vahingonkorvaukseen ei voitu soveltaa velan vanhentumisesta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaista määräaikaa kilpailunrajoituslain 18 a §:n rinnalla. A:n katsottiin nostaneen korvauskanteen ajoissa siltä osin, kun kanne koskee 1.10.1998 jälkeen sovittuja puukauppoja. Se osa vahingonkorvauksesta, joka perustui ennen 1.10.1998, eli ennen kilpailunrajoituslain 18 a §:n voimaantuloa, sovittuihin puukauppoihin, ei voinut perustua mainittuun pykälään. Korkein oikeus palautti asian Helsingin käräjäoikeuteen korvausvaatimuksen ja oikeudenkäyntikuluvaatimusten tutkimiseksi.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa