Minilex - Lakipuhelin

Irtisanomisajan palkka yrityssaneerauksessa- KKO:2005:52

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Työsopimus
    Lomauttaminen
    Irtisanomisajan palkka
    Yrityssaneeraus

Tapauksessa osakeyhtiön entiset työntekijät vaativat kanteessa yhtiöltä yleisiä irtisanomisajan palkkoja, kun työntekijät olivat irtisanoneet työsopimuksensa. Irtisanomiset olivat tapahtuneet työnantajan ollessa yrityssaneerausmenettelyssä. Tapauksessa riitaista oli se, että määräytyikö korvaus työnantajan noudatettavien yleisten irtisanomisaikojen vai erityisten irtisanomisaikoja noudattaen, kun työnantaja oli yrityssaneerausmenettelyssä.

Käräjäoikeudessa työnantaja myönsi työntekijöiden oikeuden irtisanomisajan palkkaan, mutta työnantaja katsoi, että oli velvollinen noudattamaan vain kahden kuukauden irtisanomisaikaa, vaikka irtisanomisaika tai työsuhteen kestoaika olisi ollut pidempi.

Käräjäoikeus tuomiossaan katsoi, että yhtiö ei voinut jälkikäteen käyttää kahden kuukauden irtisanomisaikaa erityisperusteella, koska siihen ei oltu vedottu yrityssaneeraushakemuksessa, kun siihen olisi ollut perusteet. Työnantajan tuli siis noudattaa normaalia yleistä irtisanomisaikaa. Käräjäoikeus hyväksyi työntekijöiden kanteen. Hovioikeus ja korkein oikeus pysyi käräjäoikeuden ratkaisussa.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]