Minilex - Lakipuhelin

Uhkasakko on kiinteä tai juokseva


» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Uhkasakko voi olla kiinteä tai juokseva. Kiinteä uhkasakko on siis samansuuruinen huolimatta siitä, paljonko aikaa kuluu. Uhkasakon määrä voi kuitenkin myös riippua siitä, kuinka paljon aikaa kuluu ennen kuin velvoite täytetään. Tällöin on kyseessä juokseva uhkasakko. Mitä enemmän aikaa kuluu, sen suuremmaksi uhkasakko kasvaa. Juoksevaan uhkasakkoon kuuluu aina kiinteä peruserä, jonka lisäksi ajan kuluminen aiheuttaa lisäeriä. Juokseva uhkasakko kasvaa aina tietyn ajanjakson eli uhkasakkojakson tullessa täyteen. Esimerkiksi jokainen viikko tai kuukausi voi kasvattaa uhkasakkoa tietyn määrän eli lisäerän verran.

Uhkasakon määrä riippuu velvoitteen laadusta ja laajuudesta. Omalta osaltaan uhkasakon suuruuteen vaikuttaa henkilön maksukyky. Joskus uhkasakko voidaan tuomita asetettua pienempänä. Syynä voi olla se, että päävelvoitetta on olennaisilta osin noudatettu. Tällöin henkilö ei ole kuitenkaan kokonaan noudattanut viranomaisen antamaa käskyä tai kieltoa. Henkilön, johon uhkasakko kohdistuu, maksukyky on myös voinut heikentyä. Maksukyvyn heikentymisen tulee tällöin näkyä uhkasakon suuruudessa.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »