Minilex - Lakipuhelin

Toimintakelpoisuuden osoittaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tuomioistuin voi määrätä edunvalvojan täysi-ikäiselle, joka sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi on kykenemätön valvomaan etuaan taikka huolehtimaan itseään tai varallisuuttaan koskevista asioista, jotka vaativat hoitoa eivätkä tule asianmukaisesti hoidetuiksi muulla tavoin. Edunvalvontaan ryhdytään siis vain, jos asiat eivät tule asianmukaisesti hoidetuiksi muulla tavoin, esimerkiksi lähisukulaisten avulla. Tarvittaessa Digi- ja väestötietovirasto tekee hakemuksen tuomioistuimelle. Tuomioistuimen ohella myös Digi- ja väestötietovirasto voi määrätä edunvalvojan henkilölle, joka on edunvalvonnan tarpeessa. Edellytyksenä edunvalvojan määräämiselle on tällöin, että se, jonka etua olisi valvottava, kykenee ymmärtämään asian merkityksen ja että hän pyytää tiettyä henkilöä määrättäväksi edunvalvojakseen. Digi- ja väestötietovirasto selvittää edunvalvonnan tarpeen henkilön oman hakemuksen tai toisen henkilön tekemän ilmoituksen perusteella.

Jos henkilö hakee itselleen edunvalvojan määräämistä, hänen tulee toimittaa Digi- ja väestötietovirastolle hakemuksen liitteeksi lääkärinlausunto edunvalvonnan tarpeestaan. Lisäksi Digi- ja väestötietovirasto kuulee hakijaa asiassa henkilökohtaisesti. Jos toinen henkilö on ilmoittanut henkilön edunvalvonnan tarpeesta, Digi- ja väestötietovirasto pyytää terveydenhuollolta lääkärinlausuntoa edunvalvonnan tarpeesta. Digi- ja väestötietovirasto kuulee lisäksi edunvalvontaan esitettyä henkilöä, mikäli hän kykenee ymmärtämään asian merkityksen. Lisäksi Digi- ja väestötietovirasto voi kuulla hakijan tai edunvalvontaan esitetyn henkilön läheisiä ja pyytää tarpeellisia selvityksiä ja lausuntoja valtion ja kunnan viranomaiselta, Kansaneläkelaitokselta, Eläketurvakeskukselta, eläkesäätiöltä, vakuutuslaitokselta, pankilta, sosiaali- tai terveydenhuollon toimintayksiköltä, terveydenhuollon ammattihenkilöltä ja myös yksityiseltä sosiaalipalvelun tuottajalta.

Jos täysi-ikäinen on kykenemätön huolehtimaan taloudellisista asioistaan ja hänen varallisuusasemansa tai toimeentulonsa on tämän vuoksi vaarassa eikä edunvalvojan määrääminen yksin riitä turvaamaan hänen etujaan, tuomioistuin voi rajoittaa hänen toimintakelpoisuuttaan. Tuomioistuin voi päättää, että henkilö voi tehdä tiettyjä oikeustoimia tai vallita tiettyä omaisuuttaan ainoastaan yhdessä edunvalvojan kanssa tai että hänellä ei ole kelpoisuutta tehdä tiettyjä oikeustoimia tai oikeutta vallita tiettyä omaisuuttaan. Edunvalvojan määrääminen ja toimintakelpoisuuden rajoittaminen ovat siis kaksi eri asiaa.

Viimeinen keino on henkilön julistaminen vajaavaltaiseksi. Vajaavaltaisella ei ole oikeutta itse vallita omaisuuttaan eikä tehdä sopimuksia tai muita oikeustoimia. Arvioinnissa otetaan huomioon lääkärinlausunto ja mahdollisuuksien mukaan lähiomaisten lausunnot, sillä he tietävät henkilön olosuhteista parhaiten. Arvioinnissa otetaan huomioon ovatko henkilön varallisuusasema, toimeentulo ja muut tärkeät edut vaarassa. Toimintakelpoisuuden rajoittamisen täytyy tapahtua yksinomaan päämiehen etua ajatellen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]