Minilex - Lakipuhelin

Testamentin purkaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Testamentti voidaan peruuttaa milloin tahansa ennen testamentin tekijän kuolemaa, eikä lupaus olla peruuttamatta testamenttia ole antajaansa sitova. Testamentin purkaminen eli peruuttaminen on varsin muotovapaa oikeustoimi. Testamentin peruuttaminen tehokkaasti edellyttää kuitenkin sitä, että testamentin tekijällä on tarkoitus peruuttaa testamentti ja että hänellä on tarvittava testamentintekokelpoisuus.

Yleensä testamentin purkaminen tapahtuu siten, että testamentin tekijä laatii uuden testamentin, joka on ristiriidassa aikaisemmin tehdyn testamentin kanssa. Uudessa testamentissa voi olla hyvä ilmaista aikaisemman testamentin peruuttamistahto esimerkiksi seuraavasti: "Tällä testamentilla peruutan kaikki aikaisemmin laatimani testamentit".

Testamentin alkuperäistä tekstiä voidaan myös yliviivata testamentin peruuttamistarkoituksessa. Jos perittävä on allekirjoituksellaan vahvistanut testamentin peruuttamistahtonsa, ei tällainen yliviivaaminen testamentin purkamiseksi yleensä tuota ongelmia. Jos vain osa testamentin tekstistä on yliviivattu, on kysymyksessä testamentin osittaisperuutus. Testamentti voidaan tällöin panna täytäntöön siltä osin, kuin testamentin tekstiä ei ole yliviivattu.

Testamentti voidaan purkaa myös siten, että testamentin tekijä luovuttaa kolmannelle tai hävittää sen omaisuuden, jota testamentti koskee. Jos testamentilla jollekin annettavaksi määrättyä omaisuutta ei ole enää tallella perittävän kuollessa, on testamentti siltä osin tehoton. Testamentti voidaan kuitenkin panna täytäntöön, jos testamentin voidaan tulkita tarkoittavan myös luovutetun omaisuuden sijaan tullutta omaisuutta.

Testamentin tekijä voi peruuttaa testamenttinsa myös laatimalla siitä erillisen ja allekirjoitetun peruutusasiakirjan. Peruutukselle ei ole asetettu mitään varsinaisia muotovaatimuksia, mutta asiakirjasta on käytävä riittävällä tavalla ilmi testamentin tekijän tahto peruuttaa testamenttinsa.

Testamentin peruutus voi tapahtua myös suullisesti edellyttäen, että ilmaus on selvä. Testamenttia ei kuitenkaan ole viisasta purkaa suullisesti, jollei se ole olosuhteiden vuoksi välttämätöntä. Jos testamentin tekijä ei sairautensa vuoksi kykene peruuttamaan testamenttiaan muulla tavalla, voi testamentin peruuttaa myös suullisesti.

Kaikista yksinkertaisin tapa purkaa testamentti on kuitenkin sen hävittäminen. Testamentti voidaan hävittää esimerkiksi repimällä tai polttamalla. Jos testamenttia ei löydy perittävän kuoleman jälkeen, oletuksena on, että testamentin tekijä on hävittämällä peruuttanut testamenttinsa. Mahdollisen jäljennöksen olemassaolo ei vaikuta asiaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]