Minilex - Lakipuhelin

Rikosoikeudellinen virkavastuu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Rikosoikeudellinen virkavastuu on yksi virkavastuun toteuttamisen muodoista. Kun henkilö käyttää julkista valtaa, voi häntä kohdata rikosoikeudellinen virkavastuu. Rikosoikeudellinen virkavastuu koskee virkamiestä, julkista luottamustehtävää hoitavaa henkilöä sekä muutoin julkista valtaa käyttävää henkilöä. Virkavastuu koskee tietyin edellytyksin eräiltä osin myös Suomen alueella toimivia ulkomaisia virkamiehiä. Virkarikokset ovat virallisen syytteen alaisia ja rangaistuksen virkarikoksen johdosta tuomitsee yleinen tuomioistuin.

Rikosoikeudellinen virkavastuu perustuu siihen, että virkavelvollisuuden vastaisesta teosta tai laiminlyönnistä on säädetty laissa rangaistusuhka. Virkarikoksia ovat lahjuksen ottaminen, salassapitorikos, virka-aseman väärinkäyttäminen, Euroopan unionin varojen väärinkäyttö kansanedustajana sekä virkavelvollisuuden rikkominen. Rangaistus virkarikoksen johdosta voi olla varoitus, sakko, vankeus taikka viraltapano. Viraltapano on kuitenkin käytettävissä vain yleistä lajia olevan rangaistuksen ohella. Viraltapanon yleisenä tarkoituksena on vapautua virkamiehestä, joka on rikollisella teollaan osoittanut olevansa ilmeisen sopimaton tehtäväänsä. Viraltapano voi olla suppea- tai laajasisältöistä.

Virkavelvollisuuden rikkomisesta voi seurata sakkoa taikka maksimissaan vuosi vankeutta. Tällöin virkamiehen on pitänyt tahallaan rikkoa virkavelvollisuuksiaan. Lisäksi edellytetään, ettei teko ole vähäinen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]