Minilex - Lakipuhelin

Rajat ylittävän osuuskunnan sulautumisen oikeusvaikutukset


>> Lakipuhelin neuvoo vuosien kokemuksella - Soita 0600 12 450 >>

Rajat ylittävän sulautumisen oikeusvaikutukset vastaavat oikeusvaikutuksia suomalaisten osuuskuntien sulautumisessa.

Sulautuvan osuuskunnan varat ja velat siirtyvät laissa tarkoitetussa sulautumisessa vastaanottavalle osuuskunnalle ilman selvitysmenettelyä, kun sulautuminen tulee voimaan sen valtion lainsäädännön mukaisesti, jonka lainsäädännön alaisuuteen vastaanottava osuuskunta kuuluu. Samanaikaisesti sulautuva suomalainen osuuskunta purkautuu ja sulautuvan osuuskunnan jäsenille sekä laissa määrätyille oikeudenomistajille syntyy oikeus sulautumissuunnitelmassa määrättyyn sulautumisvastikkeeseen. Sulautuvan osuuskunnan omistamat sulautuvan osuuskunnan osuudet eivät tuota oikeutta sulautumisvastikkeeseen.

Rajat ylittävää sulautumista ei voida julistaa pätemättömäksi tai muuttaa sen jälkeen, kun se on tullut lain mukaisesti voimaan. Tässä suhteessa rajat ylittävä sulautuminen poikkeaa kotimaisten osuuskuntien sulautumisesta, joka voi peruuntua jos sulautumispäätös todetaan tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla pätemättömäksi.

Soittamalla lakipuhelimeen saatat säästää helposti jopa tuhansia euroja.

 

Selaa lakitietoa