Minilex - Lakipuhelin

Panttioikeuden perustaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Panttioikeus voidaan perustaa kiinteistöön sen jälkeen, kun siihen on vahvistettu kiinnitys ja saatu todistukseksi sähköinen panttikirja. Se annetaan tekemällä merkintä lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin, johon kirjataan myös tiedot sähköisen panttikirjan saajasta. Panttioikeuden voi perustaa vain kiinteistön omistaja. Valtakirjalla omistaja voi valtuuttaa myös asiamiehen toimimaan puolestaan. Mikäli kysymys on yhteisomistuksesta, voidaan panttioikeus perustaa vain kaikkien omistajien suostumuksella, jos kiinteistö on kiinnitetty kokonaan.

Panttioikeus syntyy sähköisen panttikirjan luovuttamisella velkojalle saamisen vakuudeksi. Näin velkoja turvaa maksun takaisinsaannin. Pääsääntöisesti panttioikeus sitoo kolmansia tahoja vasta sen jälkeen, kun velkoja on saanut panttikirjan hallintaansa. Panttikirja voidaan luovuttaa myös etukäteen, mutta silloin velkoja saa panttioikeuden vasta kun saaminen syntyy. Mikäli velkoja antaa panttikirjan takaisin velalliselle, ei panttioikeus ole enää voimassa.

Poikkeuksellisesti panttikirjan hallinnan siirtoedellytys voidaan korvata panttausilmoituksella (denuntiaatio). Tällöin panttikirja on kolmannella taholla ja ilmoituksella hallinnan siirto korvaantuu. Panttikirjan haltijalle voidaan ilmoittaa panttauksesta suullisesti tai muutoinkin vapaamuotoisesti. Tällainen jälkipanttaus syntyy välittömästi sen jälkeen, kun kolmas taho on saanut panttausilmoituksen.

Maakaarta koskevan lakimuutoksen yhteydessä kirjallisista panttikirjoista luovuttiin ja siirryttiin sähköisiin panttikirjoihin. Panttikirjan haltija voi hakea kirjallisen panttikirjan muuttamista sähköiseen muotoon. Pääsääntöisesti hakemus edellyttää, että siihen liitetään alkuperäinen panttikirja. Kirjallinen panttikirja muutetaan sähköiseen muotoon myös silloin, kun kiinnitykseen haetaan muutosta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]