Minilex - Lakipuhelin

Oikaisuvaatimusohjeet viranomaisen päätöksessä


>> Lakipuhelin neuvoo vuosien kokemuksella - Soita 0600 12 450 >>

Kun viranomainen antaa päätöksen, pitää siihen liittää myös ohjeet oikaisukeinon käyttämistä varten. Tämä koskee luonnollisesti vain niitä tapauksia, joissa oikaisuvaatimus pitää tehdä ennen varsinaista muutoksenhakua. Jos hallintoasia on sellainen, että siihen ei tarvitse hakea oikaisua ennen kuin voi valittaa, ei päätökseen tarvitse liittää oikaisuvaatimusohjeita. Tällöin päätökseen tulee liittää valitusosoitus. Ohjeet annetaan päätöksen kanssa yhtä aikaa.

Kuntalain mukaan päätökseen, josta saa tehdä oikaisuvaatimuksen, on liitettävä ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemiseksi. Halintolaissa taas säädetään, että ohjeet oikaisukeinon käyttämisestä hallintopäätösten osalta on annettava samanaikaisesti päätöksen kanssa, jos päätökseen on ennen valituksen tekemistä vaadittava oikaisua erikseen säädetyssä oikaisuvaatimusmenettelyssä. Oikaisuvaatimusohje on annettava myös silloin, kun erikseen on säädetty hallintopäätöksen saattamisesta viranomaisen käsiteltäväksi muuna kuin muutoksenhakuasiana.

Soittamalla lakipuhelimeen saatat säästää helposti jopa tuhansia euroja.

 

Selaa lakitietoa