Minilex - Lakipuhelin

Lajikkeen nimi ei saa olla harhaanjohtava

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vaikka kasvinjalostajanoikeuden hakijalla on melko vapaat kädet keksiä lajikkeelleen nimi, lailla on haluttu estää nimien harhaanjohtavuus ja lainvastaisuus. Lain mukaan kasvilajikkeen nimi ei saa olla omiaan johtamaan yleisöä harhaan. Lajikkeen nimen yksi tärkeimpiä tehtäviä on antaa yleisölle mahdollisuus erottaa lajike muista lajikkeista ja muista tuotteista. Nimi ei saa antaa vaikutelmaa, että lajikkeella olisi tiettyjä ominaisuuksia, joita sillä ei todellisuudessa ole. Nimi ei myöskään saa antaa väärää vaikutelmaa lajikkeen arvosta eikä tunnistamisesta, ja sen tulee erottua jokaisesta nimestä, joka on merkitty saman tai lähisukuisen kasvilajin olemassa olevalle lajikkeelle. Käytännössä lajikenimi ei myöskään voi koostua pelkistä numeroista, jollei se ole kyseisellä lajilla vakiintunut tapa nimetä lajikkeita. Arvioitaessa harhaanjohtavuutta voidaan ottaa huomioon keskivertokohdeyleisön mielikuvat ja mielipiteet. Hakija jättää lajikkeen nimiehdotuksen Eviralle. Mikäli nimiehdotus ei täytä lajikkeen nimelle annettuja vaatimuksia, Evira kehottaa hakijaa ehdottamaan määräajan kuluessa uutta nimeä. Nimi rekisteröidään samalla, kun kasvinjalostajanoikeus myönnetään.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]