Minilex - Lakipuhelin

Kirkollisvalituksen kolme perustetta


» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Kirkollisvalitus on muutoksenhakukeino eräisiin evankelis-luterilaisen kirkon piirissä tehtyihin päätöksiin, ja sen voi tehdä kolmella perusteella. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen. Kirkollisvalitus on siis laillisuusvalitus.

Valitus seurakunnan tai seurakuntayhtymän alistettavasta päätöksestä voidaan perustaa myös siihen, että päätös ei ole tarkoituksenmukainen. Tästä alistusviranomaisen päätöksestä voidaan valittaa kuitenkin vain samoilla perustein kuin kirkkovalituksen voi tehdä. Eli vaikka alistettavassa asiassa valitus voidaan perustaa myös siihen, että päätös ei ole tarkoituksenmukainen, alistusviranomaisen päätöksestä voidaan valittaa vain laillisuusperusteella.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »