Minilex - Lakipuhelin

Kerrosala on rakennuksen eri kerrosten pinta-alojen summa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kerrosala on rakennuksen kerrosten yhteenlaskettu pinta-ala eli kerrosten pinta-alojen summa. Kerrosala on määritelty maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999). Sen mukaisesti tontin tai rakennuspaikan kerrosalalla tarkoitetaan sille rakennettaviksi sallittujen rakennusten yhteenlaskettua kerrosalaa. Kerroksella tarkoitetaan kerrosta, joka sijaitsee kokonaan tai pääosin maanpinnan yläpuolella. Sen lisäksi rakennuksen kerroksia voivat olla kellarikerros ja ullakkokerros.

Rakennuksen kerrosalaan lasketaan kerrosten alat ulkoseinien ulkopinnan mukaan laskettuina. Kerrosalaan lasketaan vain tilat, joita voidaan käyttää rakennuksen pääasialliseen tarkoitukseen.Tavallisessa asuinrakennuksessa kerrosalaan lasketaan siis asumiseen tarkoitetut tilat. Tämän vuoksi esimerkiksi asuintaloissa tavaransäilyttämiseen tarkoitettuja kellareita ei tavallisesti huomioida kerrosalaa laskettaessa.

Mikäli ulkoseinän paksuus on enemmän kuin 250 millimetriä tai huoneiston väliseinän paksuus on enemmän kuin 200 millimetriä, saa rakennuksen kerrosala ylittää yleisesti rakennettavaksi sallitun kerrosalan seinistä aiheutuvan pinta-alan verran. Rakennuksen rakennettavaksi sallitun kerrosalan saa ylittää myös väestönsuojan tai taloteknisten järjestelmien edellyttämän kuilun, hormin tai yleisiin tiloihin avautuvan teknisen tilan rakentamiseen tarvittavan pinta-alan verran.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]