Minilex - Lakipuhelin

Hautarauha

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Hautarauha on lain mukaan taattu kaikille kuolleille henkilöille.

Hautapaikalla tarkoitetaan Suomen lainsäädännössä paikkaa, johon vainaja on kirkollisin tai muunlaisin menoin haudattu. Jos vainajan ruumis on jäänyt kateisiin, pidetään hautana sen symbolista säilytyspaikkaa. Hautarauha on voimassa niin pitkään kuin hauta voidaan tunnistaa vainajan viimeiseksi leposijaksi, kuitenkin hautapaikat luovutetaan määräajoiksi. Jokaisella arkkuhautauksen hautasijalla on oma hautarauha, tämä hautarauhan koskemattomuus aika on vähintään 15 vuotta hautaamisesta laskien. Hautaoikeuden lakattua hautausmaan ylläpitäjän tulee tarjota hautaoikeuden haltijalle tilaisuus poistaa hautamuistomerkki, muussa tapauksessa hautamuistomerkki siirtyy hautausmaan ylläpitäjälle vastikkeetta. Hautarauha takaa sen, ettei kukaan voi luvattomasti avata hautaa tai ottaa sieltä ruumista tai sen osaa, ruumisarkkua tai hautauurnaa eikä turmella tai häpäistä hautaa tai kuolleen muistomerkkiä. Hautarauha koskee myös vielä hautaamatonta ruumistakin.

Poikkeuksena hautarauhaan, haudattu ruumis voidaan kaivaa ylös esimerkiksi kuolemansyyn tutkimisen takia, nämä tilanteet ovat harvinaisia, mutta mahdollisia. Omaisten lupaa haudan avaamiseen ei tarvita.

Muinaiset haudat on suojattu muinaismuistolailla.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]