» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa KKO:2012:71 oli kyse siitä, että Verovirasto oli avoimen yhtiön verollisen myynnin ilmoittamatta jättämiseen perustuvassa arvonlisäjälkiverotuksessa määrännyt veronkorostuksen sekä arvonlisäverolain perusteella verosta vastuullisiksi myös avoimen yhtiön yhtiömiehet. Veroviraston määräyksen jälkeen yhtiömiehelle vaadittiin rangaistusta veropetoksesta ja vaatimusta perusteltiin sillä, että hän oli veron välttämistarkoituksessa antanut verottajalle väärän tiedon jättämällä ilmoittamatta yhtiön arvonlisäverollista myyntiä. Korkeimmassa oikeudessa asia koski sitä, estikö määrätty veronkorotus syytteen tutkimisen.
Käräjäoikeudessa avoimen yhtiön yhtiömies A, joka oli myös yhtiön tosiasiallisen määräysvallan käyttäjä, tuomittiin kahdesta törkeästä veropetoksesta, kirjanpitorikoksista ja törkeistä kirjanpitorikoksista, törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja verorikkomuksesta yhteiseen kahden vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukseen sekä liiketoimintakieltoon.
A valitti ratkaisusta hovioikeuteen, joka totesi, että asiassa on ratkaistava se, ovatko hallinnollisessa menettelyssä määrätyt veronkorotukset este veropetossyytteiden tutkimiselle Euroopan ihmisoikeussopimuksen valtionsisäisestä kahteen kertaan syyttämistä tai tuomitsemista koskevan kiellon (”ne bis in idem”) takia.
Hovioikeus tutki korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöä ja totesi, että se oli aiemmin katsonut, että hallinnollisessa menettelyssä määrättyjä veronkorotuksia oli pidettävä Euroopan ihmisoikeussopimuksen ne bis in idem -kiellon piiriin kuuluvina rikosoikeudelliseen seuraamukseen rinnastettavina seuraamuksina. Oikeuskäytännön mukaan oleellista oli se, olivatko veronkorotusratkaisut tulleet lopullisiksi ennen syyteasian vireilletuloa, samanaikainen vireilläolo hallinnollisessa menettelyssä ei ollut esteenä syytteen käsittelylle.
Tältä pohjalta arvioiden hovioikeus totesi, että koska veronkorotusta koskevan asian ratkaisu oli arvonlisäveroja koskevan veropetossyytteen osalta tullut lopulliseksi ennen syytteen vireilletuloa, tuli syyte jättää tutkimatta. Ne bis in idem -kiellon estevaikutuksen vuoksi hovioikeus jätti myös tuloveroja koskevan syytteen osittain tutkimatta. Hovioikeus päätyi edellä kuvatuin tavoin muuttamaan käräjäoikeuden tuomiota ja laski samalla vankeusrangaistuksen yhden vuoden ja kahdeksan kuukauden mittaiseksi.
Syyttäjälle ja Verohallinnolla myönnettiin valituslupa arvonlisäveroa koskevan veropetossyytteen osalta ja valituksessaan he vaativat, että A tuomitaan syytteen mukaisesti törkeästä veropetoksesta.
Nojaten omaan aiempaan ratkaisukäytäntöönsä ne bis in idem -kiellon soveltamisesta korkein oikeus totesi ensinkin, että syytteen tutkimiselle oli kiellon mukainen este vain, jos veronkorotus on tullut lopulliseksi ennen asian vireilletuloa. Asiassa oli riidatonta se, että yhtiölle määrätyt veronkorotukset olivat tulleet lopullisiksi ennen syytteen vireilletuloa. Näin ollen korkein oikeus katsoi, että arvioitavaksi tulee se, onko veronkorotuksessa ja rikossyytteessä kyse samasta asiasta siinä mielessä, että syyte täytyy ne bis in idem -kiellon vaikutuksen vuoksi jättää tutkimatta.
Korkein oikeus pohti erityisesti sitä, voidaanko veronkorotuksen määräämistä avoimelle yhtiölle pitää ne bis in idem -kiellon kannalta eri vastaajaan kohdistuvaksi asiaksi kuin yhtiön vastuunalaista yhtiömiestä koskeva veropetossyyte. Tätä näkemystä puolsi korkeimman oikeuden mukaan se, että arvonlisäverovelvollinen on arvonlisäverolain mukaan yhtiö ja jos yhtiö maksaa veronkorotuksen, yhtiömiehen henkilökohtainen vastuu ei toteudu.
Toisaalta yhtiömiehen asema asianosaisena veronkorotusmenettelyssä, sekä hänen yhteisvastuunsa seuraamuksesta puoltavat toisenlaista tulkintaa. Korkein oikeus totesikin, että ihmisoikeustuomioistuimen aiemman ratkaisun mukaan oleellista harkinnassa onko kyse samasta asiasta ovat tosiseikat, eikä niinkään asioiden oikeudellinen luonnehdinta. Tältä pohjalta korkein oikeus katsoi, että asiassa on arvioitava sitä, perustuvatko veronkorotuksen määrääminen yhtiölle ja syyte oleellisesti samaan yhtiömiehen menettelyyn.
Korkein oikeus totesi, että hovioikeudessa on riidattomasti todettu, että jälkiverotus ja sen perusteella määrätty arvonlisäveronkorotus ovat perustunut samaan A:n menettelyyn avoimen yhtiön yhtiömiehenä ja tosiasiallisena määräysvallan käyttäjänä kuin nostettu veropetossyyte. Näin ollen on selvää, että veronkorotus on määrätty nimenomaan sen A:n menettelyn perusteella, johon myös veropetossyyte kohdistuu. Korkein oikeus päätyi siis katsomaan, että veronkorotus ja syyte perustuvat olennaisesti samoihin tosiseikkoihin ne bis in idem -kiellon kannalta arvioituna.
Koska tuntuvat veronkorotukset oli määrätty myös A:n maksettaviksi, oli niitä pidettävä Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tarkoitettuna rangaistuksena. Koska päätös veronkorotuksista oli myös tullut lopulliseksi ennen syytteen vireilletuloa, korkein oikeus tulkitsi, ettei syytettä voida tutkia.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa