Minilex - Lakipuhelin

Aktiivimallin vaikutus - työttömyysetuutta leikattiin 80 000 henkilöltä

Kela kertoi tuoreimmassa tiedotteessaan, kuinka julkisuudessa kiivaan keskustelun herättänyt aktiivimalli on käytännössä vaikuttanut työnhakijoihin. Huhtikuussa päättyneellä tarkastelujaksolla työttömyysetuutta maksettiin 177 871 henkilölle. Heistä hieman yli puolet (52,3%) täytti lain määrittelemän aktiivisuusehdon. Mallin mukaan aktiivisuusehto täyttyy, jos työtön on tarkasteluajanjakson aikana 18 tuntia palkkatyössä, ansaitsee yrittäjätuloa 241 euroa tai on 5 päivää TE-palveluiden järjestämässä työllistymistä edistävässä palvelussa. Aktiivisuusehdon täyttäneistä reilulla 26 000 henkilöllä oli työtuloja ja 68 462 henkilöä olivat työllistymistä edistävien palveluiden piirissä.

Loput 80 349 henkilöä, jotka eivät täyttäneet aktiivisuuden ehtoja, saivat Kelalta päätöksen työttömyysturvan määrän alentamisesta. Kela kuitenkin toteaa, ettei toistaiseksi aktiivimalli ole lisännyt perustoimeentulotuen saajien määrää.

Aktiivimallin vaikutuksista on vaikea tässä vaiheessa sanoa mitään konkreettista, sillä lainmuutos on ollut voimassa vielä vähän aikaa. Vaikutusten arviointi edellyttää tilastoja sekä kattavaa tutkimustietoa.

 

Taustalla hallituksen tavoitteet

Hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin. Erilaisilla hankkeilla ja lainsäädäntömuutoksilla ihmisiä on pyritty aktivoimaan työmarkkinoilla ja työllistymistä on haluttu helpottaa. Hallituksen mielestä sosiaaliturvalainsäädäntö kaipaa kokonaisuudistusta, mutta se jäänee seuraavalle hallituskaudelle.

[chatbot]