Minilex - Lakipuhelin

Rikosilmiö: Useita alaikäisten tekemiksi epäiltyjä ryöstöjä

Poliisin nuorisoryhmä on tutkinnoissaan huomannut, että pieni osa nuorista tekee suuren osan alaikäisten tekemistä rikoksista.

Helsingin poliisissa toiminut nuorisoryhmä on selvittänyt useita eriasteisia ryöstöjä, joissa epäilty tekijä on ollut alle 18-vuotias. Suurin osa uhreista on myös ollut alaikäisiä. Nuorisoryhmän mukaan suuri osa alaikäisten tekemistä rikoksista tapahtuu hetken mielijohteesta.

Ryöstöjen vakavuutta ilmentää esimerkiksi se, että törkeän ryöstön 16-vuotias epäilty tuomittiin yli kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen. 

Ryöstöjen kohteena on useimmiten ollut käteinen raha ja puhelimet. Uhreja on muun muassa uhattu teräaseella, kaasutettu, kaadettu maahan tai potkittu, ja tekijöitä on useimmiten ollut enemmän kuin yksi. Epäiltyjä on vangittu ja esimerkiksi määrätty matkustuskieltoon.

Ryöstön rangaistus on neljästä kuuteen vuoteen vankeutta. Mikäli teko luokitellaan törkeäksi, vankeutta seuraa vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta. Ryöstön tunnusmerkistö täyttyy, jos omaisuuden anastuksen yhteydessä käytetään tai uhataan käyttää väkivaltaa.

Poliisin nuorisoryhmä on myös onnistunut löytämään tiettyjä piirejä, joissa rikoksia, kuten ryöstöjä tehdään. Huolestuttavaa tässä ilmiössä on se, että tämän tyyppinen toiminta alkaa muistuttaa vakavasti jengirikollisuutta.

Poliisin nuorisoryhmä on huolissaan alaikäisten tekemien rikosten lukumäärällisestä kasvusta. Alaikäisille tulisi saada tietoon, että vaikka ei olisi päätekijänä rikoksessa, voi pelkkä osallisuus aiheuttaa vakavia seuraamuksia.

[chatbot]