Minilex - Lakipuhelin

Taposta ja hautarauhan rikkomisesta 9 vuotta vankeutta

Hyvinkään käräjäoikeus tuomitsi 35-vuotiaan miehen taposta yhdeksän vuoden vankeuteen. Riihimäellä kadonneeksi ilmoitettu nainen oli löydetty kuolleena. Mies oli muun muassa kuristanut naista.

Henkirikos oli tapahtunut viime vuoden marraskuussa Riihimäellä. Naisen ruumis löydettiin myöhemmin Keski-Suomesta metsätien varrelta. 

Rikokseen liittyi useampi osallinen. Tapon lisäksi kolme miestä sekä tapon tehnyt mies tuomittiin hautarauhan rikkomisesta, ja yksi miehistä tuomittiin myös rikoksentekijän suojelemisesta. 

Oikeus oli todennut, että neljä miestä yhteensä oli osallistunut naisen ruumiin hävittämiseen. Nainen oli viety Keski-Suomeen mökille, jossa ruumis oli ensiksi laitettu ulkovarastoon. Toisella käyntikerralla mökille ruumis siirrettiin metsätien varteen, ja kolmannella kerralla osa miehistä hautasi naisen ruumiin. 

Kaikkien neljän miehen sekä uhrin dna:ta oli löydetty yhden miehen asunnosta keskusrikospoliisin toimesta. 

Mies oli oikeudessa kiistänyt tahallisuuden tapossa. Hänen mukaansa hän oli itse ollut asunnolla vahvassa humalassa. Nainen oli tätä alkanut haukkua, minkä vuoksi impulsiivisesti hän oli tappanut tämän.

Käräjäoikeus totesi, että miehen oli täytynyt ymmärtää varsin todennäköisesti naisen kuolevan hänen menettelystään. Mies oli lyönyt naista, minkä johdosta nainen oli mennyt tajuttomaksi. Tässä vaiheessa mies kuristi naista, mitä pidetään varsinaisena kuolinsyynä.

Hautarauhan rikkominen ei ole yleisin syytteen alainen tunnusmerkistö tappotilanteissa, mutta erityisen julman ja epäkunnioittavan menettelytavan vuoksi käräjäoikeus katsoi, että tämä tuli kyseeseen tässä tilanteessa. Tämän tyyppiset henkirikokset ovat valitettavan yleisiä Suomessa, ja tekotavat ovat melko usein raakoja ja julmia.

[chatbot]