» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa KKO:2013:19 oli kyse siitä, että kaupunki ja yhtiö olivat solmineet ostopalvelusopimuksen tähystystutkimusten suorittamisesta kaupungin terveyskeskuksessa. Yhtiö nosti kanteen kaupunkia vastaan ja vaati, kaupunki velvoitetaan suorittamaan sille vahingonkorvausta sopimuksen irtisanomisaikana aiheutuneesta tulojen menetyksestä. Sopimus oli ollut voimassa toistaiseksi ja sen mukaan molemminpuolinen irtisanomisaika oli kuusi kuukautta. Yhtiön mukaan kaupunki oli sopimuksen irtisanomisen jälkeen tilannut ostopalvelusopimuksen piiriin kuuluvia tutkimuksia huomattavasti vähemmän kuin keskimäärin aiemmin sopimuksen voimassaoloaikana vuodesta 1996 alkaen, eikä tilausten vähentymiseen ollut ollut sopimukseen perustuvaa syytä.
Käräjäoikeus hylkäsi välituomiollaan kanteen, sillä sen mukaan ei ollut osoitettu, että yhtiöllä olisi ollut sopimuksen mukaan sen irtisanomisaikana oikeutta toimittaa palveluita kaupungille tai kaupungilla velvollisuutta ostaa niitä yhtiöltä ilman kaupungin myötävaikutusta.
Hovioikeus taas katsoi, ettei sopimusehtoja tullut tulkita kaupungin katsomin tavoin siten, että se voisi toiminnan laajuutta koskevan päätösvallan nojalla päättää tilata ostopalveluja irtisanomisaikana olennaisesti vähemmän kuin sopimuksen voimassa ollessa ja siten tehdä irtisanomisaikaa koskevan ehdon merkityksettömäksi. Kaupunki oli siis sopimusrikkomuksensa vuoksi velvollinen korvaamaan yhtiölle aiheuttamansa vahingon.
Kaupungille myönnettiin valituslupa koskemaan kysymystä siitä, kuuluiko kyseisen ostopalvelusopimukseen perustuvan korvausvaatimuksen tutkiminen yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Muilta osin korkein oikeus päätti jättää valitusluvan myöntämisen ratkaistavaksi käsittelyn yhteydessä.
Kaupungin mukaan kanne tuli jättää tutkimatta, sillä kyseinen sopimus oli hallintosopimus, jota koskevien erimielisyyksien tutkiminen kuului hallinto-oikeudelle, jossa asia tuli käsitellä hallintoriita-asiana.
Korkein oikeus totesi ensin, että vahingonkorvauskanne perustui kaupungin järjestämisvastuulla olevaan terveydenhuoltoalaan liittyvään ostopalvelusopimukseen. Korkeimman oikeuden mukaan yleensä tällaiset hankintasopimusten riidat käsitellään niin, että hankintapäätöksen lainmukaisuus arvioidaan hallintoprosessissa ja hankintasopimuksesta aiheutuvat riidat ratkaistaan siviiliprosessissa. Tätä tuki myös korkeimman oikeuden aiempi ratkaisu, jossa kyseessä oli ollut hallintosopimus, mutta korkein oikeus oli katsonut sen oikeudettomaan päättämiseen perustuvan vahingonkorvauskanteen tutkimisen kuuluneen yleiselle tuomioistuimelle.
Korkeimman oikeuden mukaan asiassa tuli ensin arvioitavaksi se, pidetäänkö kyseistä sopimusta hallintosopimuksena vai yksityisoikeudellisena sopimuksena ja jos sopimuksen katsottaisiin olevan hallintosopimus, tulisi arvioida myös sitä, voidaanko yhtiön vahingonkorvauskanne kuitenkin tutkia yleisessä tuomioistuimessa.
Aluksi korkein oikeus arvioi toimivallan jaon yleisiä perusteita ja katsoi, että jako yleisissä tuomioistuimissa käsiteltäviin riita-asioihin ja hallintotuomioistuimissa käsiteltäviin hallintoriita-asioihin määräytyy lähtökohtaisesti sen mukaan, onko kysymys yksityisoikeudellisesta vai julkisoikeudellisesta asiasta. Kuitenkaan julkisyhteisön yksityisoikeudelliseen oikeussuhteeseen liittyviä riitoja tai vaatimuksia ei voida käsitellä hallintoriita-asioina vain julkisyhteisön aseman vuoksi, vaan ne käsitellään yleisissä tuomioistuimissa.
Korkein oikeus totesi seuraavaksi, että hallintolain mukaan hallintosopimuksella tarkoitetaan viranomaisen toimivaltaan kuuluvaa sopimusta julkisen hallintotehtävän hoitamisesta tai sopimusta, joka liittyy julkisen vallan käyttöön.
Korkein oikeus tutki kunnan tehtävien hoitamista koskevaa sääntelyä kuntalain, hallintolain ja terveydenhuollon osalta sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta annetun lain pohjalta. Liittymää julkisen vallan käyttöön korkein oikeus taas arvioi Euroopan unionin oikeuden pohjalta, jonka se katsoi puoltavan sellaista näkemystä, ettei kunnan palveluhankintoja koskevien sopimusten ole perusteltua katsoa liittyvän julkisen vallan käyttöön siten, että niitä voitaisiin sillä perusteella pitää hallintosopimuksina.
Seuraavaksi korkein oikeus arvioi sitä, oliko sopimuksen kohteena ollut julkisen hallintotehtävän hoitaminen. Asian tiimoilta korkein oikeus katsoi, että myös kunnan terveydenhoito- ja sosiaalipalvelut kuuluvat hankintalainsäädännön piiriin, mutta kunnan valitessa palveluiden järjestämistavan niin, että valinta edellyttää palveluiden hankkimista, ovat kunnan tehtävät sopimuksen perusteena, mutta eivät kohteena ja sopimuksen kohde on hankittavan palvelun tilaaminen ja suorittaminen.
Kyseistä asiaa korkein oikeus arvioi ensinkin niin, että kun kyse on kilpailutuksen alaisista palveluista, joista kunta tekee sopimuksia hankkiakseen terveydenhoidonpalveluja, ei ole syytä luonnehtia tällaisia sopimuksia hallintosopimuksiksi, sillä sisällöltään ne eivät liity julkisen vallan käyttöön, eikä niiden kohteena ole julkisen hallintotehtävän hoitaminen. Korkein oikeus totesi lisäksi, että jo hankintalain esitöidenkin perusteella voidaan katsoa, että hankintasopimukset ovat yleensä yksityisoikeudellisia sopimuksia.
Lisäperusteita kyseisenlaisista sopimuksista johtuvien riitojen ratkaisemiselle yleisissä tuomioistuimissa antoi korkeimman oikeuden mukaan myös se, että riita-asioiden käsittelyjärjestys antaa asianmukaiset edellytykset turvata sopimuksiin liittyvät oikeussuojatarpeet siitä riippumatta siitä, kummalla osapuolella vaatimuksia on.
Korkein oikeus tulikin siihen tulokseen, että koska kyseinen sopimus koskee terveydenhuoltopalvelujen ostamista yksityiseltä palveluntuottajalta ei se liity julkisen vallan käyttöön eikä kysymys siis ole hallintosopimuksesta. Lisäksi korkein oikeus katsoi, että kyseessä on lisäksi ollut sopimus terveyskeskuksen toiminnan avuksi hankitusta tutkimustoiminnasta, johon ei ole sisältynyt itsenäistä hallinnollista päätösvaltaa eikä julkisen vallan käyttöä.
Korkein oikeus siis tulkitsi, että kyse on yksityisoikeudellisesta sopimuksesta ja koska yhtiön vahingonkorvauskanne perustui tämän sopimuksen rikkomiseen, oli yleinen tuomioistuin toimivaltainen tutkimaan kanteen. Korkein oikeus päätti lisäksi olla myöntämättä valituslupaa muilta osin, joten hovioikeuden ratkaisu jäi pysyväksi.
Selaa lakitietoa