Minilex - Lakipuhelin

Miestä epäillään vahingonteosta Vantaalla

Vantaan Nuijatiellä kaupan henkilökunta kieltäytyi myymästä alkoholijuomia miehelle. Mies tuohtuneena poistui nopeasti paikalta potkaisemalla ohi mennessään ovea niin, että oven lasi rikkoutui. Kaupan myyjä oli lähtenyt miehen perään, jolloin tämä oli lähtenyt juoksuun. Myyjä oli saanut miehen kuitenkin kiinni.

Mies ei myöntänyt paikalle tulleelle poliisipartiolle rikkoneensa ulko-oven lasia tarkoituksella, vaan selitti, että hän oli yrittänyt avata sitä jalallaan ja kun lasi oli hajonnut, hän oli pelästynyt ja lähtenyt juoksemaan pois paikalta.

Vuonna 1995 syntynyttä miestä epäillään vahingonteosta. Vahingonteosta tuomitaan se, joka oikeudettomasti hävittää tai vahingoittaa toisen omaisuutta. Rangaistuksena on sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi.

 

Lähde: poliisi.fi

 

 

[chatbot]