Minilex - Lakipuhelin

Oikeusasiamies: Vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus on turvattava ylioppilaskokeen järjestelyissä

Apulaisoikeusasiamiehen sijainen on antanut ratkaisun, jossa hän arvioi Ylioppilastutkintolautakunnan menettelyä ylioppilaskokeen järjestelyissä vammaisten henkilöiden oikeuksien turvaamiseksi. Hän esittää ratkaisussaan, että Ylioppilastutkintolautakunnan tulisi kehittää asiaa koskevia ohjeitaan siten, että ne turvaisivat vammaisten henkilöiden mahdollisuuden saada tarvitsemiaan kohtuullisia mukautuksia kokeissa.

Oikeusasiamiehelle tehdyn kantelun mukaan Ylioppilastutkintolautakunta ei ole tehnyt sähköistyneiden ylioppilaskokeiden kohdalla riittävästi toimia ylioppilastutkinnon yhdenvertaisuuden takaamiseksi. Kantelijan mukaan näkövammainen kokelas ja näkevä kokelas eivät ole olleet riittävän yhdenvertaisessa asemassa syksyn 2018 ja kevään 2019 ylioppilaskokeissa. Ongelmia oli ollut etenkin aineistojen asetteluissa, mukautetuissa tehtävissä ja lisäajan riittämättömyydessä.

Apulaisoikeusasiamiehen sijaisen mielestä Ylioppilastutkintolautakunnan toiminta kokeiden esteettömyyden varmistamiseksi mahdollisimman monille kokelaille ansaitsee tunnustuksen. Hän kuitenkin piti lautakunnan ohjeita eräiltä osin ongelmallisina. 

Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain mukaan oikeusasiamies voi laillisuusvalvontaansa kuuluvassa asiassa tehdä toimivaltaiselle viranomaiselle esityksen tapahtuneen virheen oikaisemiseksi tai epäkohdan korjaamiseksi. Oikeusasiamies onkin esittänyt Ylioppilastutkintolautakunnalle käsityksensä ohjeiden kehittämistarpeista ja ehdottanut ohjeiden kehittämistä. 

 

Lähteet: oikeusasiamies.fi

[chatbot]