Minilex - Lakipuhelin

Retkirahojen kerääminen kouluissa vastoin perusopetuksen maksuttomuutta

Perustuslain 16 §:ssä todetaan, että jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Tämä tarkoittaa, että opetuksesta ei saa aiheutua oppilaalle kustannuksia. Opetukseen sisältyy perinteisen opiskelun ohella koulun työaikanaan toteuttamia ja vuosisuunnitelmaan kirjaamia retkiä, vierailuja ja muuta vastaavaa toimintaa. Perustuslain nojalla myös tällaisen toiminnan tulisi olla maksutonta.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila toteaa 26.5.2018 antamassaan tiedotteessa, että peruskoulussa oppilailta kerättävät luokkaretkirahat ovat vastoin peruslaissa taattua perusopetuksen maksuttomuutta. Kurttilan mukaan koulujen rahankeruu on lopetettava ja kuntien tulee kunnioittaa perustuslaissa säädettyä perusopetuksen maksuttomuutta.

Koulujen luokkaretkiin kohdistuva rahankeruu asettaa oppilaita myös eriarvoiseen asemaan ja yllättävät maksukehotukset aiheuttavat osalle perheistä paineita. Lapsiasiavaltuutetun selvitysten mukaan vähävaraisista perheistä tulevat lapset jäävät jopa usein pois leirikouluista ja luokkaretkiltä rahankeruun vuoksi.

Kurttila toteaa tiedotteessaan, että on ymmärrettävää, että lapsia halutaan viedä retkille. Jos kunnalla ei kuitenkaan ole retkiin tarvittavia rahoja, on lapsiasiavaltuutetun mukaan parempi jättää menemättä retkelle. Jos rahankeruu vanhemmilta jatkuu, Kurttilan mukaan on mietittävä järeämpiä toimia kuin yleinen informaatio-ohjaus.

[chatbot]