Minilex - Lakipuhelin

Poliisi tutkii asiaa: pakettiauto töytäisi jalankulkija Mikkelissä

Torstaina 24. toukokuuta aamukuudelta Mikkelissä pakettiauto töytäisi noin 60-vuotiasta lenkkeilijää, joka käveli Suurlahdentien reunaa. Törmäyksen seurauksena nainen loukkaantui ja hänet kuljetettiin hoitoon Mikkelin keskussairaalaan. Pakettiauton kuljettajana toimi noin 50-vuotias mies. Poliisi tutkii nyt asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä vammantuottamuksena. 

 

Rikoslain 23 luvussa säädetään liikennerikoksista. 1§:n mukaan liikkenneturvallisuuden vaarantamisessa menetellään seuraaasti:

 

Joka tienkäyttäjänä tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tieliikennelakia tai ajoneuvolakia taikka niiden nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, on tuomittava liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. 

Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tuomitaan myös se, joka 1 momentissa tarkoitetulla tavalla

1) ollessaan vastuussa aluksen ohjailusta tai aluksen kulun turvallisuuteen olennaisesti vaikuttavassa tehtävässä rikkoo vesiliikennelakia tai sen nojalla annettuja taikka alusten yhteentörmäämisen ehkäisemisestä merellä, sisäisillä kulkuvesillä tai kanavassa annettuja säännöksiä tai määräyksiä,

2) ohjatessaan ilma-alusta tai toimiessaan sen miehistön jäsenenä tai muussa lentoturvallisuustehtävässä tai muulla tavoin rikkoo ilmailulakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä, tai

3) kuljettaessaan junaa tai toimiessaan muussa junaturvallisuuteen olennaisesti vaikuttavassa tehtävässä rikkoo junaturvallisuutta koskevia määräyksiä.

Tätä pykälää ei sovelleta, jos 1 momentissa tai 2 momentin 1 tai 3 kohdassa tarkoitettu menettely on omiaan aiheuttamaan ainoastaan vähäisen vaaran.

Rikoslain 21 luvussa säädetään henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista. Rikolain 21 luvun 10§:n mukaan: Joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toiselle ruumiinvamman tai sairauden, joka ei ole vähäinen, on tuomittava vammantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

 

 

 

[chatbot]