Minilex - Lakipuhelin

Tekijänoikeuksien kirjevalvontaan pyritään kehittämään hyviä käytäntöjä

Viime vuosina Suomessakin on herättänyt runsaasti keskustelua yksityishenkilöihin kohdistuva tekijänoikeuksien kirjevalvonta, jolla oikeudenhaltijat pyrkivät puuttumaan verkossa tapahtuvaan tekijänoikeuslain vastaiseen toimintaan. Esimerkiksi luvattomasti elokuvia tai tv-sarjojen jaksoja vertaisverkossa levittäneelle henkilölle on saatettu lähettää kirje, jossa ilmoitetaan toiminnan loukkaavan oikeudenhaltijan yksinoikeutta ja vaaditaan hyvitystä teoksen käyttämisestä. Tekijänoikeuslain 60 a § mahdollistaa tällaisen valvonnan, sillä lainkohdan mukaan markkinaoikeus voi määrätä teleyrityksen luovuttamaan sellaisen teleliittymän yhteystiedot, josta merkittävissä määrin saatetaan tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa yleisön saataviin ilman tekijän lupaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti kirjevalvonnan käytäntöjä kartoittamaan työryhmän, joka antoi laatimansa selvityksen 25.1. Selvityksessä on esitelty kirjevalvonnan taustoja, valvontaan liittyvää lainsäädäntöä sekä valvonnan nykyisiä menettelytapoja. Työryhmä antaa myös 15 suositusta kirjevalvonnassa noudatettaviksi hyviksi käytännöiksi, joilla pyritään yhdenmukaistamaan ja sujuvoittamaan kirjevalvontaa suorittavien tahojen toimintaa sekä varmistamaan kirjeiden vastaanottajien oikeusturvan toteutuminen.

Työryhmän hahmottelemissa hyvissä käytännöissä linjataan, että yksityishenkilöille lähetettävien valvontakirjeiden tulisi olla sisällöltään selkeitä ja niissä tulisi välttää harhaanjohtavia ilmauksia. Esimerkiksi toimien siviilioikeudellinen luonne tulisi käydä vastaanottajalle ilmi. Kirjeessä tulisi selkeästi yksilöidä niin kirjeen lähettäjä, vastaanottaja kuin kyseessä olevan tekijänoikeuden haltijakin, ja vastaanottajalle tulisi selvittää, millä tavalla tieto epäillystä oikeudenloukkauksesta on saatu ja mistä vaadittu summa koostuu. Vastaanottajan oikeusturvan toteutumiseen pitäisi kiinnittää erityistä huomiota silloin, kun vastaanottaja on iäkäs henkilö tai alaikäinen.

Työryhmä ei nähnyt välitöntä tarvetta tekijänoikeuslain muuttamiselle. Ennen lainsäädännön uudistamisen harkitsemista työryhmä piti tarpeellisena seurata markkinaoikeuden oikeuskäytännön kehittymistä teleliittymien yhteystietojen luovuttamista koskevissa asioissa.

Jatkossa opetus- ja kulttuuriministeriö tulee seuraamaan hyvien käytäntöjen noudattamista tekijänoikeuksien kirjevalvonnassa ja arvioi myöhemmin tarvetta palata asiaan.

[chatbot]