Minilex - Lakipuhelin

Puumalan leirintäalueella tapahtuneen henkirikoksen esitutkinta on valmistunut

Puumalassa viime kesänä tapahtuneen henkirikoksen esitutkinta on valmistunut. Hätäkeskukseen tuli heinäkuussa 2019 ilmoitus 70-luvulla syntyneestä kuolleeksi epäillystä miehestä leirintäalueella Puumalassa. Asiaa alettiin aluksi tutkia normaalina kuolemansyyn selvittämisenä, mutta kuolemansyyntutkinnassa saatiin kuitenkin viitteitä henkirikoksesta. Poliisi aloitti tutkimaan epäiltyä henkirikosta nimikkeellä tappo.

Etelä-Savon käräjäoikeus vangitsi toukokuussa 90-luvulla syntyneen miehen todennäköisin syin epäiltynä taposta, ja hän on edelleen vangittuna. Rikoksesta epäilty ei ole esitutkinnassa myöntänyt syyllistyneensä tappoon. Henkirikoksen uhri oli 70-luvulla syntynyt mies. Uhri kuoli pään ja kaulan alueelle kohdennetun väkivallan seurauksena.

Taposta tuomitaan se, joka tappaa toisen. Taposta tuomitaan vankeutta vähintään kahdeksan vuotta. Asia on siirretty Itä-Suomen syyttäjäalueelle syyteharkintaa varten. Syyte asiasta tulee nostaa 31.8.2020 mennessä.

 

Lähde: poliisi.fi

[chatbot]