Minilex - Lakipuhelin

Poliisi tutkii: törkeä rattijuopumus Porissa

Lounais-Suomessa, Porissa, Poliisi tavoitti tiistaina 22.toukokuuta 2018 henkilöauton Herralahdenkadulta ja teki puhalluskokeen. Kuljettajan puhalluskokeen tulos oli 0,87 mg/l:ssa. Kuljettaja oli vuonna 1974 syntynyt nainen. Poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon ja tutkii asiaa törkeänä rattijuopumuksena. 

Poliisi voi liikennevalvonnan yhteydessä määrätä ajo-oikeuden haltijan väliaikaiseen ajokieltoon ja ottaa tämän ajokortin haltuunsa, jos on todennäköisiä syitä epäillä hänen kuljettajana syyllistyneen rattijuopumukseen tai törkeään rattijuopumukseen. Tällöin ajo-oikeuden haltijalta otetaan ajo-oikeus väliaikaisesti pois ja väliaikainen ajokielto jatkuu aina siihen asti, kunnes tuomioistuin päättää ajokiellosta. Näin menetellään myös silloin kun on todennäköisiä syitä epäillä kuljettajan syyllistyneen vaarallisten aineiden kuljetusrikokseen.

Rikoslain 23 luvussa säädetään liikennerikoksista. RL 23 luvun 4§:n mukaan Jos rattijuopumuksessa

 

1) rikoksentekijän veren alkoholipitoisuus on vähintään 1,2 promillea tai hänellä on vähintään 0,53 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, tai

2) rikoksentekijän kyky tehtävän vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti huonontunut taikka

3) rikoksentekijä on käyttänyt muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja alkoholia niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti huonontunut,

ja olosuhteet ovat sellaiset, että rikos on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä rattijuopumuksesta vähintään 60 päiväsakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

 

[chatbot]