Minilex - Lakipuhelin

Pohjantähti Keskinäiselle Vakuutusyhtiölle on asetettu asiamies

Finanssivalvonta on ilmoittanut asettaneensa Pohjantähti Keskinäiselle Vakuutusyhtiölle asiamiehen, joka valvoo yhtiön toimintaa 14.5. lähtien.

Finanssivalvonnasta annettu laki mahdollistaa asiamiehen asettamisen valvottavalle esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa valvottavan asioiden hoidossa on esiintynyt taitamattomuutta tai varomattomuutta. Finanssivalvonta päätti asettaa asiamiehen tällä perusteella arvioituaan vakuutusyhtiön kokonaistilanteen.

Finanssivalvonnan mukaan tämän kokonaistilanteen arviointiin on vaikuttanut erityisesti vakuutusyhtiölain säännökset vakuutusyhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan velvollisuuksista. Vakuutusyhtiön johdon on johdettava vakuutusyhtiötä ammattitaitoisesti, terveiden ja varovaisten liikeperiaatteiden sekä luotettavaa hallintoa koskevien periaatteiden mukaisesti.

Pohjantähden aluejohtajan mukaan yhtiön tilanne oli vielä viime syksyllä myrskyisä – tällöin yhtiön hallitus ja muu johto vaihtui ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Hänen mukaansa tilanne on nyt kuitenkin rauhoittunut.

Päätös asiamiehen asettamisesta ei vaikuta Finanssivalvonnan mukaan yhtiön asiakkaisiin tai yhtiön tarjoamaan vakuutusturvaan eikä se edellytä toimenpiteitä.

[chatbot]