Minilex - Lakipuhelin

Juvan henkirikoksen esitutkinta on valmistunut

Juvalla marraskuussa tapahtuneen henkirikoksen esitutkinta on valmistunut. Henkirikos tapahtui Juvan Vuorenmaalla sijaitsevan omakotitalon pihapiirissä 12.11.2019. Rikoksentekijä on 1970-luvulla syntynyt mies. Hän surmasi lähisukulaisensa voimakasta väkivaltaa käyttäen. Uhri oli vuonna 1941 syntynyt mies.

Asia on siirretty Itä-Suomen syyttäjäalueelle syyteharkintaan rikosnimikkeellä murha. Syyte tulee nostaa 31.8.2020 mennessä.

Rikoksentekijä on tuomittava murhasta, jos tappo tehdään vakaasti harkiten, erityisen raa’alla tai julmalla tavalla, vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Murhasta tuomitaan elinkautinen vankeusrangaistus.

Esitutkinnassa tapahtuneesta on saatu varsin kattava kuva. Asiaa tutkintaan murhana uhriin kohdistetun voimakkaan väkivallan ja teon erityisen julmuuden vuoksi. Teossa on käytetty välineenä muun muassa teräasetta. Rikoksesta epäilty on esitutkinnassa ollut halukas auttamaan asian selvittämistä.

 

Lähde: poliisi.fi

[chatbot]