Minilex - Lakipuhelin

Huumausaineet johtivat henkirikokseen

26-vuotias mies tuomittiin Turun käräjäoikeudessa taposta vankeuteen. Tapahtumapaikalla oli ollut tuomitun miehen lisäksi toinen mies ja heidän yhteinen naisystävänsä. 

Illan aikana kaikki henkilöt olivat käyttäneet huumausaineita. Myöhemmin syytetty ja nainen olivat huomanneet toisen miehen olevan tajuttomassa tilassa. Syytetty väitti yrittäneensä elvyyttää, mutta ei ollut siinä onnistunut.

Tapahtumassa nainen toimi sekä todistajan että syytetyn roolissa. Naisen kertoman mukaan syytetty oli yrittänyt tappaa miehen muun muassa kuristamalla tätä polkupyörän mustekalaremmillä sekä lyömällä tätä vyöllä eri kehonalueille. Todisteiden valossa oli kuitenkin ilmeistä, että kyseessä oli nimenomaisesti tarkoitus tappaa, eikä niinkään kyse elvytyksestä.

Nainen sai tuomion huumausainerikoksesta sekä pelastustoimen laiminlyönnistä. Nainen ei ollut reagoinut edellytetyn tilanteen mukaisesti tarpeeki nopeasti, ja oli täten laiminlyönyt yrittää pelastaa tajuttomassa tilanteessa olleen miehen.

Tilanne oli ollut kaikin puolin vähintäänkin sekava, eikä tarkkaa tapahtumaketjua pystytty oikeudessa rakentamaan syytettyjen ja todistajien kertomusten epäyhteneväisyydestä johtuen.

Todistustaakka antoi kuitenkin huomattavasti vahvempaa painoarvoa tapolle, ja oikeus tuomitsi miehen vankeuteen.

Käräjäoikeuden tuomiosta on valitettu juuri sillä perusteella, että kyseessä oli tarkoitus elvyttää henkilöä, eikä taposta ollut kyse. Asiaa tulla käsittelemään myöhemmin Turun hovioikeudessa.

[chatbot]