Minilex - Lakipuhelin

Henkilöauton ja moottoripyörän kolari Oulun keskustassa

Tiistaina 11.8 noin klo 23 aikaan illalla Oulun Albertinkadun ja Aleksanterinkadun risteyksessä sattui henkilöauton ja moottoripyörän välinen liikenneonnettomuus.

Aleksanterinkadulta Tuiran suunnasta vasemmalle Albertinkadulle kääntymässä olleen henkilöauton kuljettaja oli törmännyt autollaan Aleksanterinkatua Puistokadun suunnasta kohti Tuiraa ajaneeseen moottoripyöräilijään. Risteyksessä oli liikennevalot, jotka olivat tilapäisesti poissa käytöstä.

Moottoripyörän kuljettaja oli loukkaantunut onnettomuudessa. Henkilöautossa sen sijaan oli kuljettajan lisäksi kolme muuta matkustajaa, joista kukaan ei poliisin saamien tietojen mukaan loukkaantunut. Moottoripyörä sekä henkilöauto kärsivät jonkinasteisia vaurioita törmäyksen seurauksena.

Henkilöautoa oli kuljettanut noin 30 -vuotias oululainen nainen. Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lain mukaan se, joka tienkäyttäjänä tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tieliikennelakia tai ajoneuvolakia taikka niiden nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, on tuomittava liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Näin ollen konkreettisen vaaran aiheuttamista jollekulle ei edellytetä, jotta rikos täyttyisi. Riittävää on, että teosta voi aiheutua vaaraa toisen turvallisuudelle. 

Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta rangaistuksena on sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta.

 

 

Lähde: poliisi.fi

[chatbot]