keksinnöllinen ja uusi, luovan työn tulos. Rekisteröinnillä voidaan suojata vain omaperäisiä piirimalleja ja ... ja omaperäisen henkisen työn tulos ja että sitä ei ole suoraan kopioitu jostain toisesta ...
sekä osallistutaan asian selvittämiseen. Prosessinjohto jaetaan muodolliseen ja aineelliseen eli ... Siihen kuuluvat esimerkiksi jutun käsittelyajan määrääminen, käsittelyn aloittaminen ja lopettaminen, ... asian käsittelyssä noudatetaan selvyyttä ja järjestystä ja että asia tulee perusteellisesti käsitellyksi ...
Tavallisia vuokrattavia ovat esimerkiksi juhlapuvut ja autot. Irtaimen esineen vuokraus voi olla ... laadittu hyvää vuokraustapaa ja lakia noudattaen. Hyvä vuokrasopimus on tehty kirjallisesti ja on myös ... selkeä sekä yksiselitteinen. Laaja sopimusvapaus mahdollistaa sen, että vuokranantaja ja vuokralainen ...
tilassa olevaa puolisoa. Esimerkiksi, jos toinen puolisoista on ollut kotona ja hoitanut kotia, eikä ole ... laskut ja antanut rahaa toiselle puolisolle. Puolisot voivat olla avioliiton aikana vaihtelevasti töissä ... ja voi olla, että toinen ei ole elatuksen tarpeessa, jos esimerkiksi on ensin kotona oltuaan mennyt ...
että maanvuokrasopimus on aina tehtävä kirjallisena ja sopimuspuolten, eli vuokranantajan ja ... osoitus valtuutuksesta ja sen laajuudesta. Valtakirjan avulla valtuutuksen olemassaolo ja laatu voidaan ... kelpoisuus ja sallitut oikeustoimet yksilöidään etukäteen. Poikkeuksellisesti eräissä tilanteissa on aina ...
toimii eräänlaisena neuvotteluelimenä asioissa, jotka koskevat kirkon uskoa ja julistusta tai ... hiippakunnan hallintoa ja hoitoa. Piispainkokouksen tehtävänä on tehdä esityksiä ja antaa lausuntoja ... kirkolliskokoukselle ja kirkkohallitukselle. Myös hiippakuntien hallintoa koskevia asioita käsitellään ...
hallintolainkäyttöä ja mikä ei. Hallintolainkäyttö ja hallintomenettely ovat osittain päällekkäisiä eikä niitä voi ... Jokaiselle kuuluu oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös joko tuomioistuimen tai jonkin ... hallintotuomioistuimissa ja muissa erityisissä lainkäyttöelimissä. Hallintomenettely ...
Huumausainerikoksien osalta on annettu syyttäjille ja tuomioistuimille mahdollisuus luopua ... huumausaineen käytön paljastumisen ja rangaistuksen pelosta yleensäkään hae terveydenhuollon palveluja. ... Huumausaineen käytöstä ja muusta huumausainerikoksesta voidaan jättää syyte nostamatta tai rangaistus ...
Ampuma-aseiden, aseen osien sekä patruunoiden hankkiminen ja hallussapito on Suomessa ... luvanvaraista. Metsästysaseen hankkimis- ja hallussapitoluvan voi saada 18 vuotta täyttänyt henkilö, ja ... suostumuksella. Hankkimisluvan ampuma-aseen ja aseen osan hankkimiseen antaa hakijan kotikunnan tai kotipaikan ...
Itärajalla sijaitsevalla rajavyöhykkeellä metsästys ja muu oleskelu vaatii aina luvan. ... Rajavyöhykkeen leveys on maalla enintään kolme kilometriä, ja merellä enintään neljä kilometriä. ... Lupaa rajavyöhykkeellä metsästämiseen haetaan ensisijaisesti sähköisesti Rajavartiolaitokselta, ja lupia myönnetään ...