Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) vastuualueisiin kuuluu luontoon, vesistöihin, eläimiin, ... maaseutuun, maatalouteen, bio- ja kiertotalouteen sekä paikkatietoihin liittyvät asiat. MMM hoitaa ... valtioneuvostossa toimialansa lainsäädäntötyötä. MMM:n yhtenä vastuualueena on ruoka ja maatalous ja siihen liittyen ...
Työturvallisuusasioita tulee käsitellä yhteistoiminnassa työntekijöiden ja työnantajan välillä. ... Työnantajan ja työntekijöiden onkin siten yhteistoiminnassa ylläpidettävä työturvallisuutta ja lisäksi ... parannettava sitä. Yhteistoiminta siten edistää työnantajan ja työntekijän vuorovaikutusta ja mahdollistaa ...
Tehtävät Osuuskunnan hallituksen ja toimitusjohtajan on edistettävä osuuskunnan etua huolellisesti ... ja hoidettava osuuskunnan asioita lain ja osuuskunnan sääntöjen mukaisesti. Osuuskunnan hallitus ... toimitusjohtaja, hoitaa tämä osuuskunnan päivittäistä hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten ...
Itsenäisyyspäivä on palkallinen vapaapäivä ja sen aikana työt on keskeytettävä. Töiden ... sanotun päivän vastaisena yönä. Säännöllisessä kaksi- ja kolmivuorotyössä tämä vuorokausi voidaan ... sellaista, että sunnuntaitkin ovat yleisesti vapaapäiviä. Itsenäisyyspäivä ja vapunpäivä ovatkin Suomessa ...
Kiinteistön kauppa käsittää lähtökohtaisesti vain itse kiinteistön ja kiinteistöön kuuluvat ... ainesosat ja tarpeiston. Kiinteistön myynti ei siis koske irtaimistoa- omistaja voi viedä kiinteistöltä ... kuuluvat laitteet ja varusteet, joita ei voi irrottaa jättämättä selviä ja rumentavia jälkiä, kuten ...
Kiinteistön omistusoikeus ja käyttöoikeus tulee erottaa toisistaan. Käyttöoikeuden haltijalla on ... vuokraaminen. Vuokralainen käyttää kiinteistöä ja maksaa tästä vuokranantajalle vastiketta. Kiinteistöä myytäessä myyjä voi ... Tällöin kyseessä on normaali vuokrasuhde vuokralaisen ja vuokranantajan välillä. Kiinteistön kauppa ja muu ...
muu lääketieteellinen ja psykososiaalinen hoito sekä säännöllinen hoidon seuranta. Korvaushoidon ... tarkoituksena on potilaan vieroittautuminen opiodeista ja vieroitushoitolääkkeistä. Hoito toteutetaan ... perusterveydenhuollossa ja vaikeissa tapauksissa erikoisterveydenhuollossa. Päihdehuoltolain mukaan kunnan tehtävänä on ...
Osaomistusyhtiö ja osaomistusyhteisö ovat asuntoyhteisöjä. Niiden määrästä yli puolet ovat ... osaomistusyhtiölle ja-yhteisölle on se, että yhtiö säilyy perustajaosakkaan tai muun elinkeinonharjoittajan ... määräysvallassa vielä senkin jälkeen, kun asuinhuoneistot ovat valmistuneet. Asunto-osake ja asuntokauppa ...
kiinteistörekisteriä ja lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriä. Se pitää yllä myös kiinteistökaupan verkkopalvelua, jossa ... kuukauden kuluessa kaupan tekemisestä. Kiinteistön kauppa ja muu luovutus ...
Tilintarkastuksen ohjaus, kehittäminen ja valvonta perustuu kansallisella tasolla kolmen eri tason ... toimielimen tehtävänjakoon. Tilintarkastuksen yleisestä ohjauksesta, kehittämisestä ja valvonnasta Suomessa ... tilintarkastajien hyväksymiseen ja hyväksyttyjen tilintarkastajien toiminnan valvontaan liittyvästä ohjauksesta ja ...