Ensisijaisesti vastuu nuoren hyvinvoinnista ja suojelusta on nuoren vanhemmilla. Lastensuojelun ... tehtävänä on turvata nuoren oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, kehitykseen ja erityiseen suojeluun. Sen ... jakaantuu ehkäisevään ja lapsi- ja perhekohtaiseen lastensuojeluun, joihin tutustutaan seuraavaksi ...
rikoksen uhrille syntyy taloudellista vahinkoa. Kyse on tekijän vilpillisestä ja epärehellisestä ... erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten ... tietojärjestelmän toimintaan muuten puuttumalla saa aikaan tietojenkäsittelyn lopputuloksen vääristymisen ja siten ...
yhtiön kulut, palkat ja muut tavanomaiset menot, korvaukset vastuunalaisten yhtiömiesten kuluista ... yhtiössä ja korvaukset yhtiössä tehdystä työstä, maksettava korko äänettömien yhtiömiesten panokselle ... yhtiössä ja maksettava korko vastuunalaisten yhtiömiesten panokselle yhtiössä. Loppuosa on jäljellejäänyttä ...
vankeuden suorittaja voi siis vapaasti kulkea maasta toiseen ja käydä ulkomailla esimerkiksi ... erityisesti vaadi ja se katsottaisiin välttämättömäksi. Matkustuskielto on myös kumottava heti, kun se ei ole ... pidettäväksi vangittuna. Jokaisella kansalaisella on oikeus poistua maasta niin halutessaan, ja tämän oikeuden ...
Tilastojen mukaan päihteiden käyttö on lisääntynyt ja erityisesti nuoret naiset käyttävät ... lastensuojelu tukee vanhempia lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa erilaisia palveluita ja tukitoimia ... ja pienten lasten äidit tarvitsevat pitkäkestoista hoitoa päihdeongelmien kanssa Raskaudenaikainen ...
saaja voi saada suojaa lahjan antajan takaisinsaantivaatimuksilta konkurssissa ja ulosotossa. Tämä ... Kauppa, vaihto tai muu sopimus peräytyy, jos se on tehty myöhemmin kuin vuosi ennen määräpäivää ja jos ... on pidettävä lahjana. Sellaisten avustusten ja tavanmukaisten lahjojen peräyttämistä ei voida vaatia, ...
Lastensuojelun tukitoimista on säädetty laissa. Lastensuojelun on tuettava vanhempia, huoltajia ja ... muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa ... järjestämällä tarvittavia palveluja ja tukitoimia. Tukitoimet lastensuojelussa pyrkivät vastaamaan tuen ...
Takaus ja yksityishenkilön velkajärjestely Mikäli velallinen on päässyt yksityishenkilön ... kokonaan. Lisäksi voidaan määrätä, että velallisen tekemät maksusuoritukset luetaan ensin velan pääoman ja ... voidaan vahvistaa maksuohjelma ja takausvelan maksuaikaa pidentää. Jos takaaja on maksukyvytön, hän voi ...
jälkeen jaetaan elinkeinonharjoittajan ansio- ja pääomatuloksi. Pääomatulo-osuus Jaettavasta yritystulosta ... varoista vähennetään sen harjoittamisesta syntyneet velat. Varoihin kuuluu muun muassa vaihto-omaisuus ja ... harjoittavat elinkeinotoimintaa yhdessä, jaettavan yritystulon pääomatulo- ja ansiotulo-osuudet jaetaan ...
ja hallinosta huolehtiminen sekä toimitusjohtajan työn valvominen. Hallitus on luonteeltaan ... luottamuksellinen ja sen on vastaavalla tavalla kuin hallituksen valtakunnanpolitiikassakin, nautittava eduskunnan, ... vaatimuksesta on äärimmäisen tärkeää, että hallitus voidaan vaihtaa tai sen jäsen voidaan erottaa ja korvata ...