Pääsääntönä ulosotossa pidetään sitä, että kaikki velallisen omaisuus ja varallisuus ovat ... Ulosmittauskielto koskee nimenomaisesti määrättyyn tarkoitukseen myönnettyjä sosiaaliavustuksia ja korvauksia. ...
tietäisikään kuin hän itse. Ulosottoselvityksestä laaditaan asiakirja, ja velallista voidaan myös pyytää ... yksilöimään omaisuutensa varat ja velat periaatteella kirjallisesti. Peruste ulosottoselvitykselle voi olla ...
kuten esimerkiksi palkasta tai eläkkeistä ja joissakin tilanteissa ulosottoon voi mennä myös velallisen ... muuta omaisuutta ja varallisuutta. Mikäli varallisuutta tai tuloja ei velallisella ole, voi se joskus ...
säännöksen siltä varalta, että velkajärjestelyä koskeva hakemus on hylätty, siihen on haettu muutosta ja ... kohteena olevaa tuomioistuimen ratkaisua muutetaan ja velkajärjestely aloitetaan, konkurssi raukeaa. ...
kuin liiketoiminnassa tai siihen rinnastettavassa toiminnassa antanut takaussitoumuksen velasta ja hän ... suoritetuksi kokonaisuudessaan korkoineen ja ettei vahvistettava maksuohjelma vaaranna takaajan muiden ...
mukaan mahdollista myös takaus- ja vakuusvastuun järjestelyssä. Myös silloin, kun lisäsuorituksen ... selvittäjän määrääminen mahdollista. Pääsääntöisesti tuomioistuin päättää selvittäjän määräämisestä ja ...
osakeyhtiön omistukseen ja toimintaan on siten suurilta osin ongelmaton. Elinkeinotoimintaa osakeyhtiön ... yhtiössä, paitsi jos joku velkojista sitä vaatii ja on todennäköistä, että tämä johtaisi velkojan kannalta ...
velallisen ja hänen perheensä olosuhteet huomioon ottaen on pidettävä kohtuullisena ja jos velallinen kykenee ...
tehokkaasti, on laissa säädetty velalliseen ja velkojiin kohdistuvista kielloista. Näiden kieltojen ... kohdistaa toimenpiteitä maksukiellon piiriin kuuluvan velan (ks. Maksu- ja vakuudenasettamiskielto ...
yksityishenkilölle. Täten oikeushenkilöt, kuten esimerkiksi osakeyhtiöt, säätiöt ja yhdistykset, ovat velkajärjestelyn ... Samantyyppistä rajankäyntiä yksityishenkilön ja oikeushenkilön välillä laki edellyttää silloin, kun velallinen ...