Oikeustoimeen sisältyy tahto, tahdonilmaisu ja tarkoitus tulla toisen tietoon. Tahtoon liittyy yksityisen ... Tahdonilmaisu on edellytys oikeustoimeen eli näin ollen sopimuksiin. Sen on kohdistuttava johonkin ja se on ... osapuolten tahto sopimuksen tekemiseen ja tahdonilmaisun saattaminen toisen sopijapuolen tietoon. Tämän ...
Perunkirjoitus toimitetaan perittävän ja mahdollisesti myös tämän puolison varojen ja velkojen ... kuolinpesän osakkaina ja keiden tulisi siten olla tietoisia sen asioista. Perukirja on myös ainoa luotettava ... ja siten varmistanut, että kaikki aineisto on tullut esitetyksi. Lähtökohtaisesti pesän asioista ...
Lapsen elatusvelvollisuus on vanhempien velvollisuus ja lapsen oikeus. Lapsen vanhempien on ... taattava lapsen tarpeelliset aineelliset ja henkiset, hoitoon ja koulutukseen liittyvät kulut. Vanhemmat ... seuraakin se, että lapsen elatusvelvollisuus muotoutuu erilaiseksi lapsen iän ja kehityksen myötä. On ...
Vainajan jälkeensä jättämää omaisuutta eli varojen ja velkojen muodostamaa taloudellista ... määrätä kaksi uskottua miestä, joiden tehtävänä on parhaan kykynsä mukaan arvioida kuolinpesän varat ja ... perunkirjoituksen pohjalta laadittavan perukirjan ja todistavat toimineensa parhaan kykynsä mukaan. Kuolinpesän ...
Perunkirjoituksessa laaditaan osakasluettelo ja omaisuusluettelo. Kumpaakin voidaan täydentää ... myöhemmin, mutta lähtökohtana on, että kaikki kuolinpesän osakkaat ja omaisuus olisivat tiedossa jo ... perunkirjoituksessa anneta oikeita tietoja. Väärien tietojen antaminen ja salaaminen johtavat myös veronkorotukseen. ...
jättämiselle tulisi olla hyviä perusteita ja se tulisi perustua harkintaan siitä, onko vaihtoehto paras ... mahdollinen. Jos kyseessä on esimerkiksi metsätilan hallinta, voi verotuksellisista syistä ja tilan toimimisen ... myydä ja myynnistä saatavat rahat jakaa osakkaille. Kuolinpesän jakamatta jättäminen tulisi olla yksi ...
Kuolinpesä syntyy kuolemantapauksen sattuessa, ja se sisältää kaiken vainajalle kuuluneen ... omaisuuden varoineen ja velkoineen. Kuolinpesän syntymisestä sen lakkaamiseen kuuluu monenlaisia ... toimenpiteitä, ja kuolinpesän elinkaari voi olla vuosien tai vuosikymmentenkin mittainen. Tämän elinkaaren aikana ...
toisella laissa säädetyllä tavalla. Tällöin osakkaiden tulee hoitaa pesää yhdessä ja tehdä yksimielisesti ... sitä koskevat päätökset. Osakkaita ovat perilliset ja yleistestamentin saajat, vaikka heidän oikeutensa ... pesää oikeudenkäynnissä kuolinpesän ollessa asianosaisena eli he toimivat kantajina ja vastaajina pesää ...
tällaista toimintaa kuolinpesän nimissä ja tämän lukuun. Kuolinpesä voi siten jatkaa vainajan harjoittamaa ... kuin henkilön verotus. Kuolinpesällä voi olla monenlaisia eri tulolähteitä, kuten ansio- ja ... pääomatuloja sekä elinkeinosta ja maataloudesta saatua yritystuloa. Pääomatuloista kuolinpesä maksaa 30 % veroa ...
Kun pesänselvittäjämääräys on annettu, ainoastaan pesänselvittäjä voi edustaa kuolinpesää ja kantaa ... yritystoiminnan selvittäminen ja useat pesän omaisuuden myymiseen liittyvät toimet. Pesänselvittäjä ei kuitenkaan ... Pesänselvittäjämääräyksen antamisen jälkeen pesänselvittäjä ottaa välittömästi haltuunsa pesän omaisuuden ja aloittaa ...