Minilex - Lakipuhelin

Veronkorotukset esteenä veropetosta koskevan syytteen tutkimiselle - KKO:2010:45

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Veropetos
    Törkeä veropetos
    Veronkorotus
    Ne bis in idem
    Res judicata

Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2010:45 koskee ne bis in idem -kieltoa ja sen vaikutusta verotusmenettelyn ja rikosprosessin välisessä suhteessa. Tapauksessa oli kyse siitä, missä tilanteessa veronkorotuspäätökset estävät veropetosta koskevan syytteen tutkimisen.

Tapauksessa A oli antanut vuosia 1995-1998 koskevat veroilmoitukset veroviranomaisille. Kyseiset ilmoitukset sisälsivät väärää tietoa seikoista, jotka vaikuttavat veron määräämiseen. Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta muun muassa törkeästä veropetoksesta. A:n mukaan syyte tuli jättää tutkimatta sillä perusteella, että hänelle oli määrätty jo veronkorotus ja viivästysseuraamus eikä häntä tämän vuoksi voitu rankaista uudelleen samasta asiasta. Tämä niin kutsuttu ne bis in idem -periaate pohjautuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklaan, jonka mukaisesti ketään ei saa tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä saman valtion tuomiovallan nojalla rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi.

Käräjäoikeus hylkäsi A:n vaatimuksen jättää syyte tutkimatta. Käräjäoikeuden mukaan lisäveroseuraamukset eivät muodostaneet estettä verorikossyytteen käsittelemiselle tuomioistuimessa. Perusteluna ratkaisulleen käräjäoikeus vetosi siihen, ettei verotusmenettely ole Suomessa rikosprosessi eivätkä hallinnolliset veroseuraamukset siten myöskään rikosoikeudellisia rangaistuksia. Tämän vuoksi asiassa ei ollut varsinaista rikostuomiota, jonka vuoksi törkeää veropetosta koskevaa syytettä ei olisi voitu käsitellä. A:n katsottiin syyllistyneen törkeään veropetokseen.

A valitti käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen. Hovioikeus päätyi asiassa eri lopputulokseen käräjäoikeuden kanssa todeten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön pohjalta, ettei ratkaisevaa asiassa ollut se, että kotimaisen oikeuden mukaan veronkorotus ei ole rikosoikeudellinen seuraamus. Tärkeämpänä kriteerinä sen sijaan on pidettävä teon todellista luonnetta. Tätä harkittaessa on otettava huomioon se, että veronkorotuksesta oli määrätty nojautumalla lain yleisiin säännöksiin ja, että veronkorotus ei ollut korvausta vahingosta vaan sillä oli rangaistus- ja ehkäisytarkoitus. Myöskin se seikka, että syyte ja A:lle määrätty veronkorotus perustuivat samoihin tai olennaisesti samoihin tosiseikkoihin ja liittyivät erottamattomasti toisiinsa ajan ja tilan suhteen tuli ottaa huomioon. Tämän vuoksi hovioikeus katsoi, että A oli jo lopullisesti tuomittu syylliseksi. Täten hovioikeus poisti käräjäoikeuden tuomion törkeää veropetosta koskevilta osin ja tuomitsi A:n kirjanpitorikoksesta 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Korkein oikeus jätti hovioikeuden tavoin veropetossyytteen tutkimalla ne bis in idem -periaatteeseen vedoten. Oikeus katsoi, että A:lle määrätyt veronkorotukset olivat tulleet jo lopullisiksi ennen rikossyytteen vireilletuloa. Oikaisuvaatimuksen tekemisen määräaika veronkorotusten osalta oli päättynyt jo ennen varsinaista rikosoikeudenkäyntiä, mikä seikka muodosti esteen syytteen tutkimiselle. Täten voidaan todeta, että korkeimman oikeuden ratkaisun mukaisesti lopullinen sanktioluonteinen veronkorotus on este veropetossyytteen käsittelylle tuomioistuimessa. Korkein oikeus huomautti kuitenkin perusteluissaan, ettei yksittäistapauksissa annetuissa lainkäyttöratkaisuilla voida järjestää hallinnollisten ja rikosoikeudellisten seuraamusten välistä suhdetta. Tämän vuoksi tilanteen selkeyttämiseksi tarvitaan myös lainsäädännöllisiä toimenpiteitä.  Avoimeksi ratkaisu jättää kuitenkin sen, miten toimia, kun hallinnollinen sanktio tulee lopulliseksi kesken käsittelyn. 


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa