» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2002:11 oli kysymys siitä, voitiinko A:ta ja C:tä pitää rikoslain velallisen epärehellisyyttä koskevan 39 luvun 1 pykälän mukaisesti velallisina, kun A ja C olivat toimineet X Oy:n luottojen takaajana sekä X Oy:n maksettavaksi asetetun vekselin asettajana ja siirtäjänä. A ja C olivat lahjoittaneet omaisuuttaan lähipiirinsä nimiin tietäen, että he voisivat toimillaan loukata velkojiensa etuja. Käräjäoikeuden mukaan lainvalmisteluasiakirjoissa ei ollut tarkemmin määritelty, mitä velallisella tarkoitettiin. Niissä oli joka tapauksessa tuotu esiin, että velallisella tarkoitettiin ylipäänsä joko henkilöä tai yhteisöä, jolla oli jokin saaminen suoritettavana. Myös velkoja-asema saattoi perustua velallisen antamaan velkasitoumukseen tai muuhun nimenomaiseen velvoittautumiseen. Käräjäoikeus totesi myös, että asianosaiset olivat antaneet velkojataholle joka tapauksessa sitoumuksensa velan maksamiseksi, ja siksi arviointi velallisuudesta riippui käräjäoikeuden mukaan siitä, mitkä olivat olleet ne konkreettiset olosuhteet, joiden vallitessa A:n ja C:n väitetyt lahjoitukset olivat tapahtuneet. Käräjäoikeus katsoi, että A:n ja C:n kummankin ollessa yhtiön johdossa, on heidän tullut olla tietoisia yhtiön vaikeuksista, ja siksi se katsoi heidän syyllistyneen velallisen epärehellisyyteen.
Hovioikeus puolestaan painotti sitä, että tapauksessa kyseessä olivat olleet yhtiön velat, mikä tarkoitti sitä, ettei A:n ja C:n omaisuuden luovutusten voitu katsoa aiheuttaneen yhtiön maksukyvyttömyyttä. Hovioikeus totesi, että koska lainsäädännöstä ei löydy viitteitä sille, että velan takaajaa voitaisiin tietyin edellytyksin pitää velallisena, tuli syytteet A:ta ja C:tä kohtaan hylätä.
Korkeimman oikeuden kannan mukaan oli puolestaan mahdollista katsoa, että kysymyksen koskiessa muuta kuin velallista ensisijaisesti velvoittavaan sitoumukseen perustuvaa velkaa, ei voida asettaa yleistä vaatimusta siitä, että rikoslain tarkoittama velallisen asema syntyisi vasta, kun maksuvelvollisuus on vahvistettu tuomiolla. Toki tämä tekee velallisen aseman syntymisen arvioimisesta hankalaa ja oikeudellista tulkintaa vaativaa. Korkein oikeus piti tätä kuitenkin oikeutettuna, edellyttäen, että rikoslain velallisen epärehellisyyttä koskevan pykälän taustalla oleva tarkoitus toisaalta suojata velkojia ja toisaalta mahdollistaa velallisen rikosoikeudellisen vastuun ennakointi toteutuu. Korkeimman oikeuden mukaan omavelkainen takaus on sitoumus vastata päävelasta kuin omasta velastaan, josta puolestaan seuraa, että takaajan, tai toissijaisen vekselivelallisen, tulisi varautua maksuvelvoitteensa konkretisoitumiseen silloin, kun alkuperäisen velallisen heikentynyt maksukyky on tiedossa. Tähän on käsillä olevassa tapauksessa ennen muuta vaikuttanut A:n ja C:n asema yhtiön johdossa, jonka perusteella heidän on täytynyt olla tietoisia yhtiön maksuvaikeuksista. Korkein oikeus täten katsoi, että A:n ja C: on täytynyt olla tietoisia mahdollisuudestaan toiminnallaan vahingoittaa velkojien taloudellisia etuja. A ja C olivat korkeimman oikeuden mukaan näillä perusteilla syyllistyneet velallisen epärehellisyyteen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa